Mindfulnessin peruspilari 1 
Kärsivällisyys, kyky palata yhä uudestaan siihen, mitä olemme tekemässä, on meta-taito, taitojen taito, joka tukee kaikkea toimintaamme.
Tämä hetki on ainoa hetki, joka meillä on
Emme voi tehdä mitään eilen ja huomistakaan meillä ei ole vielä käytössämme. Vain tässä hetkessä on mahdollisuutemme toimia. Kärsivällisyys on tämän kallisarvoisen hetken arvostamista.
Kaikki ei ole hallinnassamme, ei omassa mielessämme eikä kehossamme. Kun on tapahtunut paljon tai olemme kuulleet jonkin suuren uutisen, mieli kiertyy automaattisesti näiden asioiden ympärille. Siksi mindfulnessissa puhumme mielen säätilasta. Sisäinen säätilamme voi olla mitä tahansa pyörremyrskystä todelliseen matalapaineeseen ja se voi olla myös auvoista poutasäätä kumpupilvineen.
Kun alamme suunnata huomiotamme, emme voi valita sitä säätä, jonka vallassa sillä hetkellä mielemme tai kehomme on. Säätila on juuri sitä mitä se sattuu olemaan. Se on täysin riippuvainen kaikesta siitä mitä on tapahtunut ennen tätä hetkeä. Tässä hetkessä sen sijaan meillä on kaikki valta vaikuttaa asioihin.
Kärsivällisyydellä taltutamme myrskyisenkin mielentilamme. Mietiskellessä viimeistään n. 20 minuutin kuluessa olotila on aivan toinen vaikka emme olisi tehneet mitään muuta kuin hakeneet huomiotamme takaisin milloin mistäkin.
Mielen kuvitelmat ja todellisuuden energia
Mielemme rakentaa nopeasti ja taidokkaasti mielikuvia siitä, mihin pitäisi päästä tai millaista on olla perillä. Mielikuviin saattaa liittyä myös vahvaa tunnetta, jolloin ne ovat erityisen vangitsevia. Perillä meitä odottaa kuitenkin toisenlainen todellisuus, joka johtuu siitä, että mielikuvia rakentaessamme emme olleet vielä perillä ja kokeneet sitä kaikkea, joka edelsi tätä hetkeä.
Todellisuudella on yksi vahva ominaisuus verrattuna mielikuviin: siinä on tukevaa, kannattelevaa energiaa. Todellisuus on totta ja siihen voi tukeutua monesta suunnasta ja monenlaisella mielellä.
Ystävällisyys kärsivällisyyden tukena
Kärsivällisyyden harjoittamisessa auttaa suuresti myötätuntoinen suhtautuminen mieltämme ja kehoamme kohtaan. Mielemme vaeltaa milloin minnekin, sillä se on mielen luontainen tapa toimia. Se kertaa tapahtuneita, järjestää ja nimeää, pohtii tulevaa ja tekee erilaisia toimintasuunnitelmia.
Myös keho tuottaa erilaisia huomiota vangitsevia aistimuksia kuten kipua, puutumista ja väsymistä. Myötätuntoinen suhtautuminen kaikkia häiriöitä kohtaan, niin ulkoisia kuin sisäisiä kohtaan vähentää harmitusta ja tekee mm. itsensä moittimisesta tarpeetonta. Kevyellä, lempeällä asenteella palaamisesta tulee helpompaa.
Ja näin todellisuus pääsee avautumaan meille yhä vivahteikkaampana ja yllättävämpänä.
”Kärsivällisyys on sen muistamista, että asioiden avautuminen ottaa oman aikansa.”
Jon Kabat-Zinn, Olet jo perillä
Erja Lahdenperä
Mindfulness-ohjaaja CFM®
Helsinki Mindfulness