Sittenkin yhdessä

Psykologian tri Marshall Rosenbergin kehittämä Nonviolent Communication, Rakentava ja myötäelävä vuorovaikutus on tiivistänyt kumppanuutta luovan kommunikaation 4 askeleeseen:

  1. Havainto
  2. Tunne
  3. Tarve
  4. Pyyntö

Mitä minä havaitsen sinusta/minusta?

Millaisia tunteita minussa herää?

Millaisista tarpeista nämä tunteet kertovat?

Mitä sinä tai minä voisin pyytää sinulta/minulta, jotta tuo tärkeä inhimillinen tarve tulisi täytettyä?

Havainnoista tarpeisiin ja pyyntöön

Rakentava vuorovaikutus on harvinainen kommunikaatio-menetelmä siinä, että se menee aina inhimillisiin perustarpeisiimme asti. Siinä on menetelmän kauneus ja haasteellisuus. Vasta kun saamme kiinni mistä onkaan kyse voimme löytää aidosti toimivia ratkaisuja. Kaikki muu, joka tähtää vain nopeaan “asia pois päiväjärjestyksestä” lopputulokseen on valitettavasti tuomittu epäonnistumaan, sillä sillä tavoin alkuperäinen tarve ei katoa mihinkään. Siellä se on vaikka kuinka laittaisi pikaratkaisua toisensa päälle.

Aluksi tunteiden tunnistaminen, omiensa tai toisen, vie aikaa, sillä emme useinkaan ole tottuneet erottelemaan olenko pettynyt, harmistunut, epätoivoinen, yksinäinen vai jotain muuta.  Tunnistamme kuitenkin onko tuntemus epämiellyttävä vai miellyttävä. Kun opettelemme nimeämään tunteita meitä voi auttaa tunnesanasto, joka esim. Rakentavassa vuorovaikutuksessa on useamman sivun mittainen.   

Vasta kun tunnistamme tunteemme pääsemme jäljittämään sitä tarvetta, joka on jäänyt täyttymättä. Kun tunne on epämiellyttävä, jokin meille tärkeä tarve on täyttymättä ja kun tunne on miellyttävä jokin arvokas tarve on tyydytetty. Tunne voi tuntua ärtymyksenä ja riittämättömyyden tunteena. Tarve voi olla lounas ja tauko haasteellisista asioista. Se miten asia ratkeaa tällä kertaa saattaa olla, että irroittautuu työstään, kysyy ehkä jotain mukavaa ihmistä lounasseuraksi ja lähtee ruokkimaan kehoaan, antamaan mielelleen sen tarvitseman tauon ja siirtää huomiota pois suljetulta alueelta suurempaan kokonaisuuteen kuten säähavaintoihin ja kevään keikkuvaan etenemiseen.

Yhdessä vai erikseen?

Havainto

Soveltaessani omassa elämässäni, etenkin ristiriitaisissa tilanteissa, joissa minun ja toisen tarpeet eivät tuntuneet kohtaavan vaan puhuimme ikään kuin toistemme ohi, huomasin, että silloin herkästi koin, että toinen osapuoli on Toinen.  Että me kaksi olemme erillisiä, me molemmat kamppailemme huomiosta tai ratkaisuista, jotka tuovat meille sitä mitä tarvitsemme oli se sitten turvaa, helppoutta, lepoa, arvostusta tai nähdyksi ja kuulluksi tulemista.

Tunnevalinta

Yhdessä tekeminen ja asioiden ratkominen yhdessä on oma ihanteeni, valinta, jonka teen, jos se on mahdollista särkemättä itseäni tai uhraamatta hyvinvointiani. Siksi päätin kokeilla valita sellaisen tuntee tai asenteen, että olemme ristiriitaisesta tilanteesta huolimatta sittenkin siinäkin yhdessä, emme erillään.

Oma tunnetilani muuttui kun päätin luottaa siihen, että selviämme tästä yhdessä. Että en ehkä olekaan tässä yksin.

Tarpeen tunnistaminen

Kykyni tunnistaa mistä itselläni oli oikeastaan kyse tarkentui helposti ja kun suhteemme selkeästä ristiriidasta huolimatta perustui oletukseeni, että haluamme molemmat ratkaista asian parhain päin, huomasin voivani ilmaista tunteitani ja todellisia tarpeitani takertumatta lillukanvarsiin. Ilmaistessani itseäni avoimesti, omilla jaloillani seisten, vaikka hiukan arkanakin, huomasin antavani aidosti myös toiselle mahdollisuuden ilmaista itseään, sitä mitä hän koki tilanteessa, mistä tarpeista hänen oma käytöksensä kumpusi.

Yllättävä ratkaisu

Tämän jälkeen etenimme yhdessä maastoon, jossa tapoja ratkaista asioita olikin useampia. Jo se, että yhteytemme vahvistui ja ymmärsimme mikä oli toisen fiilis ja ennen kaikkea kun pääsimme sanottamaan mikä oli kummallekin tärkeintä, niin tapoja ratkoa asia olikin yllättäen useita. Jo pelkkä ymmärrys siitä mitä itse tarvitsin ja siitä mitä toinen minulta tarvitsi auttoi. Paine laskeutui häkellyttävän nopeasti, olo keveni puolin ja toisin ja syntyi levollisuutta hakea sellaista ratkaisua, joka sopi aidosti molemmille.

Sittenkin yhdessä

Luottamukseni siihen, että yhdessä olemme enemmän, että kaikki asiat eivät olekaan minun kekseliäisyyteni, jaksamiseni tai taitavuuteni varassa vahvistui niin paljon, että päätin koettaa ottaa tämän asenteen lähtökohdaksi erityisesti kaikissa ristiriitatilanteissa. Nyt, pidemmän aikaa tätä kokeiltuani koen, että tällä pääsen aidosti toisenlaiseen, lämpimämpään maailmaan kuin minä vastaa sinä -asetelmalla.

Haluatko kokeilla?

Kuulen todella mielelläni mitä tapahtuu kun valitset lähtökohdaksesi Sittenkin yhdessä olipa kyseessä tilanne töissä, perheessä, parisuhteessa, terveyskeskuksessa…

Erja Lahdenperä

Seuraa meitä:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *