Voisiko juuri näin olla hyvä?

Entä jos tämä kaikki onkin, jollain merkillisellä tavalla, parasta mitä olisi voinut tapahtua?

Entä jos tämä kaikki onkin, jollain merkillisellä tavalla, parasta mitä olisi voinut tapahtua?

Tyytyväisyyden harjoittaminen on ikiaikainen henkinen harjoitusmenetelmä. Joogafilosofiassa se kuuluu yama- ja niyama-harjoituksiin. Nämä harjoitukset ovat osa korkeinta kuningasjoogaa, raja-joogaa. Harjoitamme siinä sekä pidättäytymistä väärin tekemisestä että teemme meitä auttavia asioita.

Kerrotaan, että harjoittamisen tuloksena on terve keho, keskittymiskykyinen mieli ja herännyt intuitio. Päähuomio on arkisessa, jokapäiväisessä käyttäytymisessä.

Pidättäytymis-, itsensä hillitsemisen säännöillä selkeytämme ja rauhoitamme elämämme ylilyönneiltä. Mahdollistamme tällä tavoin sisäänpäin kääntymisen, todellisten arvojemme löytämisen ja niiden elämisen todeksi.

Yama-säännöt

Pidättäydy näistä viidestä, myös niiden hienostuneemmista muodoista, kuten pakottamisesta, ei-tärkeiden tai ei-merkityksellisten asioiden tekemisestä.

  1. Väkivallasta
  2. Valheellisuudesta
  3. Varastamisesta
  4. Kohtuuttomuudesta, aistillisuudesta
  5. Ahneudesta

Niyama

Niyama säännöt taas kehottavat harjoittamaan seuraavia viittä asiaa. Näin tehdessämme muutamme sisäisen todellisuutemme luonnetta, sillä jokainen näistä johdattaa meitä uuteen, avaamalla mieltämme ja sydäntämme.

1. Puhtaus, se että on tosi itselleen ja muille

Ajatusten, tunteiden, puheiden ja tekojen puhtautta.

Turha alkaa karsiutua ja sisäinen ristiriita hellittää. Päätöksenteko helpottuu.

2. Tyytyväisyys

Tyytymätön mieli kertaa mennyttä ja vertaa sitä kuvitteelliseen tulevaan. Näin tyytymätön mieli kadottaa nykyhetken. Tyytyväisyys on hyväksyvää läsnäoloa. Itselleni se on tosiasioiden hyväksymistä ja elämän ottamista sellaisena kuin se on. Se on kykyä olla tässä hetkessä, arvostaa ja ymmärtää sen mahdollisuudet ja rikkaus. Tyytyväinen mieli löytää voimavarat ja keinot muuttaa asioita hyödyntämällä sen mitä on juuri nyt. Tämä on aidosti mielentilan ominaisuus, joka näkyy aivojen sähkökäyrässä. Siksi sitä voi lähestyä muuttamalla aivojensa taajuutta kiitosllisuus- ja mindfulness-harjoituksin.

Lisää tämän ominaisuuden harjoittamisesta alla.

3. Itsekuri

Liiallisuus missä tahansa muodossa johtaa fyysiseen tai mentaaliseen sairastumiseen. Sen sijaan tasapainoinen kokonaisuuden hallinta tuottaa voimakkaan ja rohkean luonteen, kurinalaisen kehon ja tasapainoisen mielen sekä ilossa että surussa.

4. Itsetutkiskelu

Viisauden tutkiskelu sekä niiden sisäisten arvojensa tekeminen näkyväksi, jotka tekevät sinulle elämän aidosti elämisen arvoiseksi. 

5. Antautuminen ihanteelle, parhaan ymmärryksensä toteuttamiselle, Ishwara pranidhana

Ihanteemme on sekä kestävin että energisin, energisoivisin olemuspuolemme. Se näkyy ja tuntuu merkityksellisyytenä. Sen voisi myös sanoittaa antautumisena elämälle, kokonaisuudelle.

Tyytyväisyyden harjoittaminen

Itselleni se oli aikoinaan käänteentekevä. Kun olin ottanut itselleni harjoitukseksi hyväksyä todellisuus juuri sellaisena kuin se on, huomasin, että käytin paljon energiaa torjuakseni kaikkea sitä, mikä ei miellyttänyt. Voin vakuuttaa, että sitä riitti.

Kun päätin, harjoituksen vuoksi, muuttaa näkökulmaa niin hämmästykekseni ovia ja ikkunoita alkoi avautua sellaisiin paikkoihin ja asioihin, joita tosiasiallista todellisuutta torjuessani en ollut osannut ajatellakaan.

Toisenlaisuuden mahdollisuudet olivat koko ajan olleet siellä, mutta en ollut havainnut ennen kuin aloin harjoittaa tyytyväisyyttä. Yksinkertaisimmillaan uudenlaisen asenteen voisi muotoilla vaikka näin: Entä jos se, miten asiat ovat, onkin juuri se mikä on parasta minulle juuri nyt?

Lopputulema on vain kokeilemalla tavoitettavissa. Sitä ei voi kuvitella etukäteen. En voinut koskaan tietää mitä minulle seuraavaksi avautui ennen kuin suostuin kulkemaan juuri siitä ovesta.

Haluatko kokeilla? Antaa tälle mahdollisuuden? Voit lähestyä asennemuutosta varovasti, kolmella pienellä askeleella. Ne kaikki tekevät sinulle hyvää jo itsessään. Aikaakaan kuluu yhteensä vain 8-21,5 minuuttia.

3 pientä askelta tyytyväisyyden suuntaan

Voit halutessasi laittaa taustalle jotakin sinulle sopivaa, rauhallista instrumentaalista musiikkia tai luonnonääniä soimaan.  Minulla tätä kirjoittaessani soi: https://www.youtube.com/watch?v=7m8k8dHyXnE

Askel 1: 5 nautinnollista hengitystä  

1-1,5 minuuttia

Asetu sellaiseen asentoon, että sinun on hyvä hengittää. Suuntaa kasvosi sopivaa valoa kohti. Anna selkärankasi ojentautua, hartijoiden laskeutua. Hae lantionpohjasta niin, että se tukee sinua ja voit levätä sen päällä. Joskus auttaa kun vetää aavistuksen verran alavatsaa sisään, siis vain n. 10 % siitä, jos vaikka vetäisit vatsan niin sisään kuin mahdollista. Toisinaan sen voi hakea maksilmaalisen kautta eli vedä vatsaa sisään niin paljon kuin pystyt. Sitten höllennä puoleen (50 %). Hengitä. Höllennä jälleen puolet (25 %). Hengitä. Hellitä jälleen puolet (n. 12,5 %). Tunne tuki.

Hengitä sisään tuntien kuinka keho laajenee, ehkä kylkiä ja selkää myöten.

Anna sitten kehon luonnollisesti, hitaahkosti hengittää ulos. Tunnet ehkä kuinka kehos supistuu, vatsa hiukan tiivistyy lopussa.

Kunnes alavatsa alkaa jälleen antaa tilaa uudelle hengenvedolle.

5 nautinnollista sisään ja uloshengitystä. Anna kehon nauttia, sillä se suorastaan rakastaa laajoja hengityksiä.

Askel 2: 10 asiaa, jotka ovat hyvin juuri nyt

5-10 min

Nämä 10 asiaa voivat olla suuria tai pieniä. Ja ehkä listaa tehdessäsi saatat huomata, että se mikä ensin tuntui pieneltä onkin aivan perustavanlaatuinen, todella suuri asia.  Jos mahdollista tee tämä käsinkirjoittaen. Jo se ei ole mahdollista tee se vaikka ottaen 10 sormeasi käyttöön. Pitele jokaista sormea miettiessäsi juuri sille kuuluvaa kiitollisuuden aihetta. Se voi olla jopa kiitollisuus siitä, että sinulla on 10 taitavaa sormea.

Askel 3: Hiljentyminen

2-10 min

Salli mielen hidastua ja hiljentyä pitämällä muuatman hengityksen ajan huomio kehossa ja miltä kehossa tuntuu elävä hengitys. Kuinka hengitys luonnollisesti vaihtelee. Välillä se on hiukan suurempi, välillä pienempi. Kuin meret aallot.

Tyytyväisyyden harjoittaminen: ikkunoiden ja ovien avaaminen

5 min – 2-3 kuukautta – loppuelämä

Ota esille nyt kysymys, että jospa se miten asiat ovat juuri nyt, onkin parasta mahdollista mitä olisi voinut tapahtua juuri nyt? Jos tämä on totta, niin mitä olisi tämän jakson aikana löytynyt? Sellaista, jota ilman tätä haasteellista vaihetta ei olisi ehkä tullut koskaan sinulle näkyväksi.

  1. Se mikä löytyy voi olla vaikka henkilökohtainen ominaisuutesi kuten kärsivällisyys tai neuvokkuus.
  2. Se voi olla myös jotain sellaista tärkeää, johon sinulla on nyt aikaa. Vaikkapa kerrankin mahdollisuus siivota ja järjestää nauttien, ei pakottaen.
  3. Se voi olla myös jotain sellaista, johon sinulla ei nyt ole mitenkään mahdollisuutta. Ehkä kaipauksesi tuo esille tuon asian ainutlaatuisen arvon ja merkityksen sinulle. Että osaat arvostaa ja sanottaa sitä sitten kun se on jälleen sinulle mahdollista. Tai löydät ehkä uuden tavan lähestyä tuota asiaa.
Kokeile vaikka yksi tunti

Todennäköisesti et menetä mitään vaikka kokeilisit. Kokeile vaikka yksi tunti, yksi päivä, yksi viikko.

Kerro sitten mitä tapahtui komeentoimalla tätä kirjoitusta.

Oman kokemuksensa jakaminen on lahjan antamista muille. Se vahvistaa meidän kaikkien yhteistä kykyä oppia ja avata uusia ovia ja ikkunoita.

Rakkaudella

Erja

Seuraa meitä:

3 vastausta artikkeliin “Voisiko juuri näin olla hyvä?”

  1. Tämä asenneharjoite, samoin kuin useimmat mindfulness-harjoitukset, eivät sovi heikkohermoisille. Harjoitus ei poista hankaluuksia, mutta muuttaa niiden luonnetta. Se vaatii kanttia.

  2. Erja,
    mitä ”heikkohermoisille” tapahtuu jos he harjoittavat mindfulnessia?

    1. Hei Erik
      Kiitos hyvästä kysymyksestä.
      Mindfulnessin harjoittamisessa haastavinta on huomata, että mieli vaeltaa meditoidessakin, välillä vähemmän mutta enimmäkseen, ainakin aloittelijalla, ihan mahdottomasti. Heikkohermoinen ei oikein kestä sitä, että ei onnistukaan heti. Hän ei jaksa kuunnella ohjeistusta ja rauhoittua vaikkapa hengittämisen tai kehon aistimiseen. Heikkohermoinen haluaa tulokset heti ja myös sellaisina kuin hän oli ne kuvitellut. Mindfulnessissa vaikutukset tulevat muutaman minuutin viiveellä ja saattavat olla hiukan yllättäviä. Pää ei tyhjenekään, mutta saattaa tuntua, että nyt päässä on enemmän tilaa. Olotila, se ihan kehollinen tuntemus muuttuu ikäänkuin tukevammaksi, vähemmän lepattavaksi. Muutos on hienovireinen ja siksi osa harjoittajista huomaa vaikutuksen vasta ajan kanssa.
      Ystävällisin terveisin
      Erja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *