Mindfulness on meta-taito

Metatieto tarkoittaa tietoa tiedosta. Metataito on taitoa, jolla muut taidot otetaan käyttöön.

Tarkkaa havainnointia.
Kykyä säilyttää tasapaino.
Kykyä mukautua vaikeuksiin ja pitää samalla omien arvojensa mukainen suunta.

Tehdessäni valintoja olen suuntautunut kohti sellaista taitoa ja tietoa, joka auttaa ymmärtämään kokonaisuuksia, sitä miten omani ja meidän kaikkien mieli toimii.

Olen kaivannut tietoa ja taitoa, joka on hyödynnettävissä kaikenlaisissa käytännöllisissä, emotionaalisissa ja älyllisissä tilanteissa. Tietoa ja taitoa, johon ei tarvita muita apuvälineitä kuin oma “aistimiskykyinen laitteistoni”, herkkä kehoni, nopea ja taitava mieleni, tunteideni muuntuva kirjo ja sydämeni, jonka aistimukset tuntuvat ensisijaisesti rintakehässä.

Paluu kotiin

Moderniin mindfulnessiin tutustuin kun etsiessäni tukea valmentajan ammattitaitooni. Opiskellessani sitä huomasinkin riemukseni tulleeni kotiin. Oma n. 40-vuotinen mietiskelytausta, lukuisten yritysten ja erehdysten polku oli ollutkin hyvää pohjatyötä, kykyä olla hyväksyvästi läsnä todellisuudelle juuri sellaisena kuin se on. Ja niin moni asia, jotka olin aikoinaan oivaltanut ja opettanut pojillenikin, löytyi nyt mindfulness-kirjallisuudesta.

Ahh, kerrankin alue, jossa luontaisesta ihmettelevästä ja pohdiskelevasta puolestani oli enemmän hyötyä kuin haittaa.

Olen ollut aina utelias siitä, kuinka me hahmotamme tätä maailmaa, tätä, jota yhteiseksi kutsumme. Välillä olen ihan huvikseni, hyvän mielikuvitukseni avulla kokeillut kuvitella kunkin henkilökohtaista sisäistä “elokuvaa”, koettaa nähdä maailmaa sellaisena kuin hän sen näkee ja kokee. Katsellessani näitä kuviteltuja ”youtubevideoita” olen joskus ihmetellyt mihin perustuu se, että käyttäydymme ikään kuin jakaisimme saman todellisuuden, sillä niin erilaiset voivat olla eri ihmisten kokemukset täsmälleen samasta tilanteesta.

Voiko edes olla sellaista todellisuutta, jonka me kaikki voimme jakaa, maaperää, jolla voimme tukevasti seisoa? Tarut kertovat, että sellainenkin lopulta löytyy. Toiset kutsuvat sitä valaistumiseksi.

Päädyin näin ”ei-valaistuneena”, että en voi päättää ensimmäistäkään asiaa toisten puolesta, mutta sen sijaan voin valita oman intentioni. Että voin pyrkiä kohti sellaista todellisuutta, jolla itse kykenen seisomaan mahdollisimman tukevasti, mieluiten vielä kaikenlaisissa tilanteissa. Siksi omakohtainen havainnointi nousi tärkeälle sijalle, jotta en olisi vain toisten kertomien tarinoiden varassa.

Hyvä mielikuvitus vie – enkä huomaa aina edes vikistä

Pohdin joskus nuorempana hakeutumista elokuva-ohjaajaksi havaittuani taipumukseni luoda sisäisiä elokuvia. Luovuin ajatuksesta, silti visualistinia erilaiset mielikuvien luomistekniikat ovat olleet minulle sekä helppoja että mukaansatempaavia.

Mutta. Ja tämä on iso mutta. Mistä voin tietää onko se mitä visualisoin totta ja toimivaa? Vai alanko oleskella entistä vahvemmin itse luomassani maailmassa? Osaan siis visualisoinnin ja kykenen myös hyödyntämään sitä asioita toteuttaessani, mutta kaipaan myös vahvasti todellisuutta juuri sellaisena kuin se on, olkoon se kuinka miellyttävää tai epämiellyttävää tahansa. Tarvitsen tukevan maaperän, jolla seisoa, jotakin sellaista jonka varassa voin toimia ja elää, jotakin johon voin luottaa.

Minulle todellisuus ei ole pelkästään materiaalinen maailma, sillä tunnen mm. tunne-energiaa, omaani ja toisten. Omaan myös kohtuullisen hyvin toimivan intuition ja siksi tiedän välillä asioita osaamatta sanoa mistä tiedän. Herään esim. tiedon kanssa, että päivän tapaaminen ei toteudu ja pian saankin viestin siitä, että toisen täytyy peruuttaa suunniteltu tapaamisemme. Etenkin silloin kun ihmisten välinen suhde on hyväntahtoinen olen huomannut, että tieto kulkee myös sanoitta ja välineittä.

Onneksi minulla on myös luontainen uteliaisuus tarkistaa ja kyseenalaistaa myös sitä tietoa, jota kokemuksellisesti pidän totena. Se auttaa todentamaan sitä mikä toimii ja mikä ei toimi. Ja vanhan sanonnan mukaan totta on se, mikä toimii.

Tasapainoilu on sekä havainnointia että suunnan pitämistä

Meillä on paljon asioita, joita emme voi todentaa millään tavalla. Opimme ehkä jostain, että kannattaa olla rehellinen. Vasta kokemus kertoo kuinka kannattavaa se on. Itselleni rehellisyyteen pyrkimisessä oli tärkeintä oppia kertomaan epämiellyttävyydet sellaisessa muodossa, että ne eivät loukkaa. Vasta se mahdollisti minulle rehellisyyden. Harvemmat asiat elämässä ovat aivan suoraviivaisia, aina kannatettavia, aina hyviä tai aina huonoja. Jotta kokonaisuus voisi mahdollisimman hyvin, tarvitaan kykyä aistia tasapainoa. Se on on yhtälailla kykyä aistia ympärisöä, asioita, jotka ovat meneillään parhaillaan että sitä mikä milloinkin on itselleen tärkeää, jopa olennaista. Toisinaan voileipä tai 5 minuutin tauko voi olla tärkeämpi kuin päivän tehtävälista tai lupauksensa pitäminen.

Tasapaino ei ole pysyvä tila vaan muuttuu koko ajan. Kun on tulossa kipeäksi se mikä on olennaista on eri asia kuin silloin kun on nukkunut hyvin yönsä ja on vasta työpäivänsä alussa.

Tasapainoilu muistuttaa viisautta, jossa kokonaisuus otetaan huomioon. Tasapainoilu muistuttaa myös rakkautta, jossa toiminta pitää huolta sekä yksilön tarpeesta että siitä kokonaisuudesta, jossa toimimme. 

Määrätietoinen lempeys

Ilman yksityiskohtien sekä kokonaisuuden havainnointia ei synny todellisuuden mukaista kuvaa tilanteesta. Esimerkiksi etukäteen asetettu kriittisyys suuntaa huomiota niin, että mieli hakee ensisijaisesti lisää todistuaineistoa, tukea mielipiteelleen, että jokin sinussa, minussa tai viimeistään hallituksessa on pielessä. Vasta myötätuntoinen suhtautuminen niihinkin havaintoihin, jotka valottavat meissä ja olosuhteissa olevia varjopuolia, epätäydellisyyksiä antavat meille mahdollisuuden havainnoida asioita sellaisina kuin ne ovat, avaavat mieltä näkemään enemmän tai katsomaan uusin silmin. Tosiasioiden hyväksyminen sellaisina kuin ne juuri nyt ovat, avartaa mieltä sekä lyhyellä että pidemmällä aikajänteellä. Lempeys vajavaisuuksiamme kohtaan auttaa ottamaan vastaan, olemaan torjumatta ikäviäkin huomioita. Lempeys auttaa pääsemään nopeammin tasapainoon, ja silloin meidän on huomattavasti helpompi toteuttaa kaikki se korjaava toiminta, jonka voimme ja haluamme siinä tilanteessa tehdä.

Lempeys nojaa siihen, että emme ole täydellisiä eikä meidän edes tarvitse olla yrittää olla. Kaikki me, jotka olemme koettaneet olla täydellisiä tiedämme kuinka mahdotonta on olla täydellisiä kaikessa. Voimme silti olla ainutlaatuisia ja jopa erityisen lahjakkaita juuri sellaisina kuin olemme. Oman epätäydellisyytensä hyväksyminen auttaa sekä näkemään että hyväksymään muidenkin epätäydellisyyden. Silloin meidän on helppoa myös kommunikoida, todeta ääneen erilaisia tilanteita. Silloin voimme perheenä tai työyhteisönä täydentää toisiamme ja myös hyödyntää toistemme erityisominaisuuksista.

Mindfulnessin 3 ominaisuutta

Mindfulness erilaisine harjoituksineen on minulle kaikkia näitä kolmea:

  • Tarkkaa havainnointia, jossa kykenee näkemään sekä yksityiskohdan että suurentamaan näkökenttänsä kattamaan koko sen kokonaisuuden, jonka osa myös havannoitsija itse on.
  • Kykyä säilyttää tasapaino alati muuttuvassa kokonaisuudessa.
  • Määrätietoista lempeyttä, joka huomaa ja mukautuu hetken vaikeuksiin ja juuri tämän mukautumisen ansiosta pitämään samalla omien arvojensa mukaisen suunnan.

Erja Lahdenperä

Mindfulness-ohjaaja CFM®, vuorovaikutuskouluttaja

 
Seuraa meitä:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *