Meditoiminen – yllättävän mukavaa yhdessä

Meditoiminen-yllattavan-mukavaa-yhdessa-erja-lahdenpera-helsinki-mindfulness-blogi

Kun meditoimme käännämme katseemme sisäänpäin, omaan kehoon, omaan hengitykseen. Kun aloitamme itseksemme meditoimisen teemme sitä useimmiten oman elämämme keskellä. Voi olla hyvinkin haastavaa raivata sille fyysinen tila, aika ja ennen kaikkea se rauha, jolloin muut tekemiset eivät ryntää äänekkäinä mieleemme.

Jännittävää on, että yhdessä näinkin yksityinen toiminta on huomattavasti helpompaa. Etenkin kun sille on varattu aika, luotu tila, jossa voit valita itsellesi sopivan asennon ja saat taitavaa, elävää ohjausta.

Meditoidessa karkaileva mielemme tarvitsee ohjausta, muistutusta siitä mitä olimmekaan tekemässä. Silloin kun mieli on stressaantunut, sillä on taipumus olla huolissaan ja muistutella meitä kaikesta siitä mitä on tärkeää huomioida. Juuri tästä syystä yksinkertainen keskittyminen vaikkapa kehon aistimiseen ei meinaa millään onnistua. Mieli kun herkästi kerran hengityksen aistittuaan sanoo, että johan tuo tunnistettiin, mitä siitä enää? Onpa tyhmä harjoitus.

Suuripäisiä olentoja

Juuri tämä on se iso vastus, joka meillä on meditointia aloittaessamme ylitettävä. Tälle kaikelle on historialliset syynsä. Olemme käyttäneet paljon mieltämme, kehittäneet sitä älykkääksi, taitavaksi ja paljon tietäväksi. Meillä on ikään kuin suhteettoman suuri pää.

Saatamme olla ajatuksissamme niin suuren osan päivästämme, että keholle, tunteille, merkityksellisyydelle tai läheisille jää hyvin vähän huomiota. Vähitellen yhteys itseemme, syvempään arvomaailmaamme ohenee niin, että se saattaa katketa kokonaan. Sitten vain joku aamu huomaamme, että emme kykene nousemaan sängystä koska selkä on niin kipeä tai emme kykenee löytämään ensimmäistäkään liikkeellepanevaa syytä ylösnousemiseen.

Olemme silloin, päissämme eläessämme, kadottaneet itsemme: kehomme viisauden, tunteidemme voiman, ymmärryksen siitä mikä meille on aidosti arvokasta, mikä toissijaista. Saatamme toimia ahkerasti, tuottaen paljon, mutta emme enää saa siitä energiaa. Suorittaminen, aivotutkijoiden nimeämä Default mode – taajuus on siitä salakavala, että sille mikään ei koskaan riitä. Kun älykäs mieli saa yhden asian tehtyä, se löytää neljä muuta asiaa, jotka pitäisi myös tehdä. To do -lista ei koskaan lyhene, se vain pitenee.

Palautuminen? Onko se jotain syötävää?

Mindfulness-meditointi on siitä nerokasta, että aivan yksinkertaisilla harjoituksilla vaikutamme autonomisen hermostomme toimintaan.  Sympaattinen hermostomme on aktiivinen, kaasu, jota aktivoimalla saamme itsemme liikkeelle. Hyvin tärkeä osa elämäämme. Voimmeko silti elää jalka vain kaasulla?

Ihan fysiologisestikin emme, sillä silloin kehomme, aivomme, me itse, elävinä olentoina emme silloin pääse palautumaan. Jalka koko ajan kaasulla menemme ennemmin tai myöhemmin tilttiin. Saattaa tulla hetki, jolloin osaamme edelleen lukea, mutta emme enää ymmärrä mitä tekstissä lukee. Osaamme täyttää pesukoneen, mutta emme muista kuinka ohjelma käynnistettiin.

Aivomme käyttäytyvät tarkoituksenmukaisesti, tärkeimpiä toimintojamme suojellen. Ne yksinkertaisesti pudottavat kaiken, mikä ei ole olennaista selviytymiselle, pois. Palautumisen tie on useimmiten hidas. Joudumme opettelemaan uudenlaisen tavan elää ja olla. Emme enää voikaan antaa kaikkea suorittamiselle, vaan meidän on yksinkertaisesti myös levättävä. Mutta kuinka levätä, kuinka palautua?

Kun mielemme on edelleen erinomaisen taitava keksimään kaikkea mitä pitäisi, mutta kun keho ja aivot eivät enää kykene, niin koemme herkästi olevamme tyhjän päällä. Meitä suojeleva lamaantuminen on lähellä.

Tätä alkaa näkyä yhä nuoremmissa, jo kouluikäisissä saati sitten meissä työikäisissä. Töissä projektit ja kehittämishankkeet saattavat vyöryä toinen toistensa päälle, seuraavat alkavat ennen kuin edelliset on saatu päätökseen. Samaan aikaan ohjelmistot vaihtuvat, koetamme tehdä töitä avokonttoreissa ja kalenteri on täynnä kokouksia. Riennämme asiasta toiseen. Olemme ennennäkemättömän kovilla kaikkien tavoitteidemme kanssa. Kun tähän lisää suorittavan mielen taipumuksen kriittisyyteen on mieliala joko ylettömän terävä arvostelun kohdistuessa ympärillä oleviin, maan hallitukseen tai todella alhaalla kun se kohdistuu meihin itseemme.  

Yhdessä isokin laiva kääntyy

Muutoksen tuottaminen on kuin koettaisi kääntää isoa laivaa. Taidot ja energia ei yksinkertaisesti riitä. Onneksi laivan kääntäminen yhdessä on mahdollista vaikka yksin emme siihen kykene.

Mindfulness 8 viikon MBSR & MBCT –kurssilla voi olla hyvin helpottavaa havaita, että muut näyttävät ja kuulostavat ihan tavallisilta, älykkäiltä ihmisiltä ja silti kullakin mieli kiristyy jollain omanlaisella, ei niin toivotulla tavalla. Ja päällepäin sitä ei todellakaan huomaa. Minun vääristymäni tai oireeni eivät ehkä sittenkään tarkoita, että minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa.

Ettäkö minun tilttini tai synkkyyteni onkin evoluution aikaansaamaa?

Kyllä. ihmiskehityksen 3,5 miljardin vuoden aikana selviytyjiä ovat olleet niitä, jotka ovat olleet varuillaan ja osanneet ennakoida uhkaavia tilanteita. Me kaikki olemme selviytyjien jälkeläisiä ja siksi meillä on vahva luontainen kyvykkyys, osaaminen tällä alueella. Osaamme kuvitella kaikenlaisia uhkia ja muistamme kaiken sen, mikä viimeksi meni pieleen.

”Mitä? Ohjaajani sanoikin, että vaihtamalla aivojeni taajuutta vaihdan sitä miten koen tätä todellisuutta? Ettäkö viemällä huomio kehoon ja aistimalla miltä hengitys tuntuu voin vaihtaa tätä taajuutta? Eikä tarvitse edes tapella ajatusten kanssa vaan vain huomata niiden ilmaantuminen ja sitten taas keskittyä vaikka siihen miltä vasemman jalan pohje tuntuu.

Kuulostaa tosi hömöltä, mutta kun koetin niin joo, olotila alkoikin jotenkin muuttua. Ihan jo ensimmäisenä iltana. Omituista. Ikään kuin keho olisi tukevammin olemassa, hiukan painavampi ja levollisempi. Hengityskin on nyt syvempää.

Eikä minua huolestuta huominenkaan enää niin paljoa. Onhan minulla kuitenkin kokonainen yö välissä ennen kuin minulle on edes mahdollista hoitaa se työlistan ensimmäinen asia.

Taidanpa meditoida uudestaan heti aamulla. Erjahan sanoi, että lyhyempikin meditaatio toimii. Tätä levollisuutta, tilan tuntua en halua enää kadottaa. Tuntuu että aamiainenkin maistuu jotenkin erilaiselta. Kahvikupin lämpö tuntuu käsissä enkä aiemmin huomannutkaan, että juusto maistuu näin tältä. Kirsikkatomaattikin tuntuu täyttävän maullaan koko suun.

Jessus, jos tämä kaikki tapahtuu jo nyt, taisi olla todella viisas päätös lähteä kurssille. Sitä paitsi oli jotenkin todella yllättävän luontevaa meditoida yhdessä. Vaikka yleensä jännitän muiden läsnäoloa, niin nyt kun teimme kehomeditaatiota selällämme maaten, olinkin huomaamattani niin rentona, että taisin mennä unen puolelle useammin kuin kerran.

Jep, ensi viikolla uudestaan. Onneksi näitä iltoja on yhteensä 8. Niin ja se jännä retriittipäivä myös. Jess.

Ai mikä kurssi? Tässä uusin. Kuulemma mahtuu vielä. ”

Rakkaudella

Erja Lahdenperä

2 vastausta artikkeliin “Meditoiminen – yllättävän mukavaa yhdessä”

  1. Totta on. Yhdessä meditoiminen vahvistaa usein kokemusta. On ylipäänsä tärkeää tiedostaa itselle sopiva tapa tyynnyttää hermosto ja koko sinä. Kiitos hyvästä kirjoituksesta Erja. 😊

    1. Kiitos Jonna. Läsnäolon ammattilaisen kommentti tähän on arvokas.
      🙂 Erja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *