Meditaatio hyvinvoinnillesi kynän ja paperin kanssa 3.

Mitkä ovat ne 5 tekoa, jotka tukevat hyvinvointiasi, elämääsi tänään parhaiten?

Unelmiemme-puutarha-Erja-Lahdenpera-Helsinki-Mindfulness

Osa 3 (3)

Unelmiemme puutarha

Kun olet toiminut kahden edellisen kirjoitukseni mukaisesti, sinulla on nyt 5 tärkeintä unelmaasi tärkeysjärjestyksessä.

Olet kirjoittanut ne ylös niin, että pystyt näkemään ne toteutuneina. Voit mielikuvituksessasi käyskennellä toteutuneessa, katsella ympärillesi ja nauttia lopputuloksesta.

Masterplan talteen

Kirjoita nyt ne 5 unelmaasi ylös esimerkiksi postikortin kokoiselle kartongille. Tee niitä useampi, jotta voit sijoittaa ne paikkoihin, joissa näet ne usein. Voit kuvata kutakin unelmaa myös jollain symbolilla. Piirtää terveysunelmasi symboliksi esimerkiksi auringon tai puun, rakastaville ihmissuhteillesi sydämen jne. Olennaista on, että näet ja muistat tärkeät unelmasi usein, törmäät niihin silloinkin kun olet tekemässä muuta.

Palaa päivittäin tähän suureen suunnitelmaasi, 5 kultahippuusi. Psyykeelle, alitajunnalle otollisia hetkiä ovat aamu, lounastauko ja hetki ennen nukkumaanmenoa.

Puutarhan perustaminen

Mikään tässä maailmassa ei rakennu itsekseen. Tarvitsemme pohjapiirustuksen, ajatuksen, jota nyt lähdemme toteuttamaan askel askeleelta.

  1. Tilan raivaaminen on usein ensimmäinen askel. Se voi tarkoittaa sitä aikaa päivässä, jolloin voisit toteuttaa haluamaasi asiaa tai se voi tarkoittaa tekemisellesi sopivan fyysisen tilan luomista.
  2. Seuraavan mahdollinen teko? Ehkä on talvi etkä vielä voi istuttaa mitään. Mutta voit lueskella erilaisten kasvien ominaisuuksista, siitä, mitä kukin vaatii kukoistaakseen parhaalla mahdollisella tavalla.
  3. Mikä on sopiva ajankohta seuraavalle askeleelle? Pilko tavoite sopiviksi rupeamiksi. Näin ne pisimmätkin matkat taivalletaan. Askel askeleelta.

Pävittäin 5 pientä tekoa

Kirjaa joka päivä, mieluiten aamulla, 5 asiaa, joilla autat unelmasi toteuttamista. Niiden kuuluu olla riittävän pieniä, jotta varmasti pystyt toteuttamaan ne. Onnistuminen pienessä tukee sinua paremmin kuin epäonnistuminen suuressa.

Jos vaikka päätit terveytesi vuoksi käydä salilla, voisit vaikka ensimmäisenä päivänä tarkistaa, että sinulla on sopivat välineet. Seuraavana päivänä voit ehkä tehdä matkan salin ovelle tarkistaaksesi paljonko aikaa siihen menee. Kolmantena mahdollisesti astut jo sisälle ja tutustut laitteisiin.

Juurtumisaika 21 päivää

Kaikki uudet tavat herättävät meissä ensialkuun luontaista vastustusta. Jatkaessamme niiden toistamista luomme aivoissamme uusia neurologisia yhteyksiä ja toisto toistolta vastus muuttuu vähäisemmäksi kunnes alkaa tapahtua automaatiota. Huomaamme olevamme menossa salille ilman sen suurempaa suunnittelua ja valmistelua. Olemme harjoitelleet niin monta kertaa kassimme pakkaamista, matkaa, tutustuneet laitteisiin ja löytäneet missä järjestyksessä meidän kannattaa laitteissa treenata, että tuntuu luontevalta käyttää 30-45 min tehokkaasti eri lihaksia ja liikeratoja vahvistaen. Ehkä toisena päivänä vahvistamme ennen kaikkea jalkoja ja toisena ylävartaloa. Ehkä keskivartalo on kuvioissa jokaisena salipäivänä.

Mitään puutarhaa ei perusteta hetkessä. Anna siis itsellesi aikaa löytää juuri ne tavat, jotka istuvat elämääsi parhaiten. Voi olla, että se toiminto, jota havittelit ensi alkuun ei olekaan se, joka viihtyy arjessasi. Kokeile silloin toista tapaa. Olennaista on, että pysyt edelleen linjassa unelmiesi kanssa.

Välillä elämä tarjoaa ratkaisuja, jotka istuvat erinomaisesti arkeesi. Pitämällä päämääräsi selkeänä mielessäsi ja sydämessäsi tunnistat kun sinulla on mahdollisuus edetä unelmasi suuntaan. Se voi olla vaikka sellaisen ihmisen tapaaminen, joka kaipaa treenikaveria, se voi olla törmääminen ulkotreenipaikkaan, jossa laitteet ovat käytettävissäsi kaikkina vuorokauden aikoina aivan ilmaiseksi.

Aloita pienestä. Vastenmielisimmillekin, raskaimmillekin tehtäville voi yleensä antaa 2 min/päivä. Jos illalla asiat ovat hitusenkin paremmin kuin aamulla, olet jo tukevasti etenemässä. Vuodessa on 365 päivää ja kun jokaisena päivänä matka etenee hiukan, vuoden kuluttua muutos on jo merkittävä.

Kiitollisuusharjoitus tueksi

Kiitollisuusharjoituksella vahvistat istutuksiasi, uudenlaisia tekemisiäsi. Se toimii tehokkaana motivaattorina ja uskon lujittajana, sillä se tekee edistymisen näkyväksi. Parasta on kun voit kiittää itseäsi jostain tekemisestä, vaikka kuinka pienestä, unelmasi eteen. Esimerkiksi, että muistit sängyssä kaikki 5 unelmaasi ja ehkä viivyit yhdessä niistä elävämmin ennen nukahtamistasi.

Itse tykkään kirjata 10 asiaa aina aamuisin. Toinen hyvä hetki on ennen nukkumaamenoa.

Tiivistetysti

  • Lue 5 kohdan master planisi päivittäin
  • Kirjaa sitten 5 pientä asiaa, jotka tänään teet unelmiesi totuttamiseksi. 2 min/tehtävä on jo hyvä aika.
  • Merkitse illalla, mitkä niistä tuli tehtyä. Huomaat, että etenet.
  •  Jos et saanut tehtyä, niin ota opiksi. Kirjaa seuraavalla kerralla pienempi askel varmistaaksesi onnistumisesi. Tärkeää ei ole määrä vaan suunta.
  • Huomaa 21 päivän jälkeen mitä on tapahtunut. Laita päivämäärä kalenteriisi niin muistat tehdä sen. Prosenttilukusi on saattanut nousta.

Opit vähitellen yhä taitavammaksi. Luota itseesi, luota elämään.

Opit olemaan elämäsi puutarhuri

Minkään ei tarvitse olla kiveen hakattua. Voit tarkistaa unelmiesi sisältöä ja arvojärjestystä esimerkiksi 6 kk:n kuluttua. Voi olla, että olet silloin edennyt niin hyvin, että jokin on jo asettunut osaksi elämääsi ilman sen suurempia ponnistuksia. Tai voi olla, että elämä on tuonut uusia mahdollisuuksia tai uusia haasteita. Ne kaikki kuuluvat elämäämme. Vähitellen kehitymme yhä taitavimmiksi puutarhureiksi.

Opimme kuinka huoltaa puutarhaamme sekä helteillä että kaatosateissa, opimme pärjäämään yllättävissäkin olosuhteissa.  Opimme elämään puutarhamme kanssa. Siellä missä jokin kukoistaa luonnostaan, sen annamme olla. Siellä missä jokin ei näytä viihtyvän, teemme muutoksia. Usein pieni korjausliike riittää.

”Jos haluat olla päivän onnellinen, juo itsesi humalaan.

Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin.

Jos haluat olla koko elämän onnellinen, aloita puutarhanhoito.”

Kiinalainen sanalasku

Rakkaudella

Erja

P.S. Kuulen mielelläni, miten unelmien löytäminen ja kiteyttäminen on sujunut. Ja miten itse puutarhanhoito sujuu. Pitikö 21 päivän sääntö sinun kohdalla paikkansa? Voit kirjoittaa ne kommentteina tähän tai lähettää sähköpostia erja.lahdenpera@helsinkimindfulness.fi

Kiittäen

Erja

Seuraa meitä:
error

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *