Isoisä ja aasi

Erja-Lahdenpera-Helsinki-Mindfulness-blogi

Kuinka houkutella aasiansa

Mark Williams ja Danny Penman kirjassaan Tietoinen läsnäolo kertovat tarinan isoisästä ja aasista. Lyhytversiona tarina kuuluu näin: Kreikassa poika oli lastannut aasinsa kuljettamaan vihanneksia. Kun oli aika lähteä liikkeelle aasi painoikin tukevasti kaikki neljä kaviota maahan eikä liikahtanutkaan. Poika koetti vetää ohjaksista, komentaa kovalla äänellä, mutta aasi näytti vain itsepäisemmältä.

Isoisä kuuli metelin ja tuli pojan avuksi. Isoisä asettui aasin viereen rauhallisesti, otti suitset käteensä niin, että ne roikkuivat. Neuvoi poikaa tekemään samoin. Poika noudatti neuvoa ja seisoi sitten aasin vieressä, nyt rauhallisena ja katsoi siihen suuntaan mihin piti mennä. Hetki siinä seisoivat aasi ja poika, kunnes aasi lähti askeltamaan juuri siihen suuntaan mihin pitikin mennä. Ja kohta iloinen poika ja aasi ravasivatkin rinnakkain kadoten pian polun mutkaan.

Aasini ja kirjanpito

Olen käyttänyt tätä tekniikkaa hukutellessani itseäni tekemään jotain sellaista, johon lähtökohtaisesti  minulla ei ole mitään kiinnostusta. Kirjanpito on yksi sellaisia asioita, joihin en useimmiten tunne mitään vetoa. Pidän kyllä siitä, että asiat ovat järjestyksessä, mutta itse prosessi ei mitenkään houkuttele. Aasi, siis minä, vastustaa.

Olen oppinut toimimaan niin, että teen tilaa pöydällä kaikille kuiteille, laskukopioille. Sitten ikään kuin muuten vaan otan mapit esille, tulostan tarvittavat tiliotteet. Merkkaan erikseen tulot ja menot. Kun olen jo tässä vaiheessa huomaan, että alan jo sujuvasti etsiä ko. laskut kulloisenkin menon kohdalle ja alan mapittaa niitä järjestykseen.  Haen puuttuvat ja huomaan vastustuksen sulaneen kokonaan. Alan nauttia siitä, että järjestys löytyy ja homma etenee. Luulen, että vähitellen aivoissani olen löytänyt reitin “kirjanpitäjä” osioon ja sen jälkeen homma alkaakin sujua. Usein samojen tiedotojen ollessa auki tarkistan myös henkilökohtaiset talousasiat. Ja aasini hölkyttää ihan sujuvasti.

Olen mindfulness-kursseillani kertonut tätä esimerkkiä ja kehottanut kokeilemaan pakottamisen sijaan “aasin” vierelle asettumista ja menosuuntaan tuijottamista. Tulokset ovat olleet suorastaan riemastuttavia. Eräs isä käytti sitä 5-vuotiaansa kanssa. Hän haki pojan päiväkodista ja he olivat kävelemässä kodin suuntaan. Poikaa väsytti. Hän pysähtyi ja halusi, että isä ottaisi hänet reppuselkään. “Mä en jaksa kävellä.” mutta isällä oli jo kantamuksia. Silloin isä muisti tämän tarinan ja seisahtui keskellä vilkasta katua levollisesti poikansa viereen ja vain katseli menosuuntaan pidellen poikaa kädestä. Kului noin 2-3 minuuttia kun poika katsoi isäänsä ja kysyi, että “Isi, miks me ei mennä jo? “

Eräs toinen kurssilaiseni, nuori mies oli hoitamassa autisteja ja porukan viimeiseksi jäi yksi, joka oli jopa tunnettu siitä, että häntä oli vaikea saada porukan mukaan. Ruoka-aka oli jo alkanut ja tämä porukan viimeinen vain istui jumppasalin lattialla eikä tehnyt elettäkään edetä ruokasalin suuntaan. Silloin hoitaja kyykistyi hänen viereensä rauhallisesti, ei puhunut mitään ja vain katseli jumppasalin oven suuntaan.  Kohta tämä henkilö  alkoi nousta lattialta ja mennä oven suuntaan. Myöhemmin nuori mies sai selostaa työkavereilleen miten hän tämän “ihmeen” sai aikaseksi.

Epämukavuusalue ja aasi

Olen huomannut, että mieli tekee herkästi uusista asioista härkäsiä, niin suuria asioita, että senhetkiset voimavarat eivät millään tunnu riittävän urakasta selviämiseen.

Silloin alan soveltaa tätä aasitekniikkaa. Huijaan itseäni, aasiani lähestymään varovasti googlaamalla vaikkapa asiaan liittyvää tietoa, esim. niitä välineitä, joita tarvitsen uuden asian toteuttamiseksi. Heti kun muutama askel on astuttu, homma alkaa vaikuttaa mahdollisemmalta.

Pidän taukoa ja sitten taas toinen, ei vakavasti otettava rupeama. Nenä menosuuntaa kohti ja paineet tietoisesti kokonaan pois. Vähitellen huomaan, etä koko juttu alkaa tuntua yhä mahdollisemmalta ja kykenen palastelemaan sen sopiviin rupeamiin. Aasini alkaa hölkytellä. Välillä se pysähtyy ja iskee kavionsa maahan.  Huomaan, että asia tuntuu silloin liian suurelta. Tiedän silloin taas hellittää hetkeksi, pitää itseni vaikka hyvällä tuulella tekemällä jotain mieluista ja helppoa. Etenkin rutiininomaisten juttujen hoitaminen laskee minulla stressitasoa ja alitajunta ehtii työstää asiaa. Ja kohta mieleeni pulpahtaa mitä voisin tehdä seuraavaksi. Se saattaa olla kysymys jollekin ystävälle tai se viranomainen, jonka sivuilta ehkä löydän vastauksia.

Katse vakaasti menosuuntaan sallin itselleni pientä poukkoillua ja pidän huolta tauotuksesta.  Päivän päätteeksi saatan huomata aasini askeltaneen aimo matkan.  Koko juttu alkaa tuntua aina vain mahdollisemmalta. Ravi ei ehkä ole vielä aivan tasaista, mutta suunnasta ei enää ole mitään epäselvyyttä.  Ja seuraavana aamuna aasini saattaa suorastaan odottaa hommiin pääsemistä.

Onko sinulla vastaavia kokemuksia? Mitä sinä teet kun turhan suurelta tuntuva juttu on kuitenkin aloitettava tavalla tai toisella?

Rakkaudella

Itsepäisen, mutta yllättävän sopuisan aasin kanssa elelevä

Erja

Seuraa meitä:

4 vastausta artikkeliin “Isoisä ja aasi”

  1. Minulle on tehty ihan oma hengitys- ja joogaohjelma joka toiveideni mukaan ei kestäisi 15 minuuttia kauempaa ja jonka voisi tehdä 5-10 minuutissakin. Yllättävä kauan minä (aasi) sitä harjoitin, mutta sen tekeminen vain lopahti vaikka alitajunta tiesi kuinka hyvää se tekisi, ja oikeasti olisi tärkeääkin.
    Nyt kun oikeasti annan mielelleni lepoaikaa, huom. nukkumatta, ajattelin ottaa hiukan aasia korvista kiinni. Eteeni tuli jooga-video ikääntyneille (hmmm), 60-80 vuotiaille. Tein kokeeksi kerran sen johdattamana hengitysharjoitukset (helpon pranayaman joka on tuttua minulle jo ennestään). Ja kas kummaa koko olemukseni oli ikäänkuin valmis mietiskelemään, havainnoimaan. En halunnut ottaa paineita asian suhteen vaan katsoa seuraavana päivänä uudelleen harjoitukset. Silloin huomaisn etta aasi ryhtyi toteuttamaan harjoitusta, opastetusti videon avulla, vaikka ovat niin perin yksikertaisia että voisi muistaakin. Nyt vielä tutkailen kuinka homma etenee, jaksaako aasi ottaa askelia edelleen. Sita kuunnellessa voin hyvin.

    1. Upeaa, Marja. Kyllä se aasi tekee vaikka joogaa kun sitä ei pakota.
      🙂 Erja

  2. Oma aasini on hyvin konkreettinen. Olen liian hyväuskoinen, johtuu sairaudestani. Vaikeuksista voi kuitenkin ottaa opiksi, kun oikein älyään pinnistää. Kaikesta ei pidä syyttää itseään, varsinkaan jos parhaaseen pyrkii. Vaikka tulosta ei synny, eikä äly riitä, niin elää voi niilläkin eväillä. On hyvä tuntea rajansa ja se, mitä tarvitsee. Askeesi vapauttaa. Olet liian kallisarvoinen palvomaan muiden arvoja.

    1. Kiitos Jari kommentistasi. Hyväuskoisuus ei aina ole pahasta. Totta on, että kaikki eivät ole luottamuksemme arvoisia, eivät ainakaan kaikissa asioissa, mutta ehkä maailma rakentuu kuitenkin paremmaksi siksi, että lähdemme siitä olettamuksesta, että ihmiset tahtovat ennemmin hyvää kuin pahaa. Olisikohan mahdollista olla hyväuskoinen ja samalla hereillä siitä missä mennään? Kokeilin tätä kerran ja lopputulema oli, että teimme erään alkuperäiseen sopimukseen osallisen kanssa kahdenkesken sopimuksen, joka tyydytti molempien oikeustajua. Se kumosi sen sopimuksen, jonka halusimme yhteisen sovun vuoksi allekirjoittaa ja myös siksi, että asiat etenesivät haluamaamme suuntaan. Kaikki ovat toistaiseksi olleet tyytyväisiä. Ei mitenkään puhdasoppista, mutta toimivaa.
      Meidän kaikkien on pärjättävä sillä mitä meillä on. Kauneinta on koettaa parhaansa. Se ei aina riitä ”hienoon” lopputulokseen, mutta onko mikään muu mahdollista? Minulle itselleni riittää, että on koettanut sen minkä on sillä hetkellä osannut ja sen mitä sillä hetkellä on ollut mahdollista. Kukaan ei voi enempää. Matkalla todennäköisesti oppii jotain. Jos ei silloin kun se on ajankohtaista niin ehkä jälkeenpäin. Jälkiviisaus on onneksi käytettävissä kun seuraavan kerran olemme vastaavassa tilanteessa. Koetan itse luottaa oppimisen prosessiin. Toistaiseksi se on ollut toimiva ohjenuora. Ei täydellistä, mutta sen kanssa tuntuu parhaimmalta elää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *