Ystävystymistä todellisuuden kanssa

Tohtorikoulutettava uskontotieteilijä Ville Husgafvel totesi väitöstutkimuksessaan, että on 3 myyttiä, jotka eivät pidä paikkaansa. Omakin kokemukseni vahvistaa nämä myytit vain myyteiksi. Katso Tiedekulman video , 13,5 min.

Ville Husgafvelin mukaan mindfulnessin ohjaaminen perustuu aina joihinkin ohjaajan omiin peruskäsityksiin ja ihmiskuvaan. Ne vaikuttavat ohjaukseen. Siksi niihin kannattaa tutustua ennen ko. ohjaajan kurssille tai koulutukseen tulemista.

Jäin pohtimaan omia peruskäsityksiäni ja ajattelin tehdä niitä näkyväksi, jotta kurssilaiseni tietäisivät olenko heille sopiva ohjaaja.

muodostamme kaikki yhdessä kokonaisuuden

Konkreettisesti tämä näkyy ja tuntuu mm. silloin kun meditoimme yhdessä. Moni raportoi, että meditointi on intensiivisempää yhdessä tehtynä verrattuna itsekseen meditoimiseen.

Me olemme toistemme varassa enemmän kuin usein huomaammekaan. Se tulee erityisen hyvin näkyväksi kun meille tapahtuu jotain onnetonta, murramme kätemme tai menetämme jotain merkityksellistä kuten työpaikkamme, asuntomme tai puolisomme. Silloin usein ymmärrämme, että olemme monessa asiassa sekä kuvaannollisesti että konkreettisesti toistemme käsivarsilla. Näin viimeistään silloin kun vanhenemme ja muutumme yhä hauraammiksi.

Siksi hyväntahtoisuus, myös niitä kohtaan, jotka valitsevat hiukan toisin kuin me itse, on se perusta, johon parhaimmillaan voimme luottaa. Onnekkaita olemme kun meillä on hyväntahtoisia ihmisiä ympärillämme. Toisinaan yksikin on riittävästi.

Me kaikki voimme harjoitella hyväntahtoisuutta, säteillä sitä muille silloin kun olemme vielä voimissamme. Näin hyvä pääsee kiertämään.

Vetovoimainen hyväntahtoisuus

Havaintoni on, että hyväntahtoisuus vetää puoleensa niitä ihmisiä, joissa on samankaltaisuutta tai alttiutta samankaltaisuuteen.

Hyväntahtoiset ihmiset yhdessä ovat voimakkaampia ja neuvokkaampia kuin erikseen. Tämä on totta sekä pienessä että suuressa mittakaavassa, työpaikoilla ja kaikissa yhteisöissä, myös globaalissa maailmassa.

Hyvän tahdon ilmapiirissä tosiasioihin nojaava informaatio kulkee nopeasti, myös huonot uutiset. Huonosti olevat asiat ovat kuin haava kehossa. Haava kehossa saa valkosolut aktivoitumaan ja ne ilmaantuvat suojaamaan haavaa. Hyväntahtoisessa yhteisössä aina joku liikahtaa huolehtimaan haavoittuneista jäsenistään.

Kaikkiin asioihin ei voi vaikuttaa. Sairaus on sairautta ja syöpäänkin voi kuolla, mutta se miten siihen suhtaudumme vaikuttaa kärsimyksen määrään. Kun ympäristö tukee lepäämistämme tai vaikkapa suremistamme väistämättömän edessä, kärsimys vähenee. Silloin kykenemme keskellä suruammekin iloitsemaan siitä mitä meillä on tai oli, oli se sitten täydesti eletty elämä, hoitajan ystävällinen kosketus tai ikkunasta tulviva valo.

Se, joka on ollut kiperässä paikassa tietää millaista se on. Se, joka on silloin saanut osakseen hyväntahtoisuutta, on altis itsekin toimimaan vastaavasti.

Kukaan meistä ei ole paha, eroja on vain taitavuudessa

Tämän käsityksen opin buddhalaisilta. Tämä näkökulma erosi niin suuresti kultturissamme vallitsevasta synkeästä ihmiskuvasta, että se hetkeksi lähes pysäytti minut. Väite, että meistä kaikista löytyy se pohja, jossa hyväntahtoisuus on luonnollinen pohjavire ja että se, mitä teemme huonosti johtuukin taitamattomuudesta, ei pahasta tahdosta tai huonoudesta, ansaitsi huolellisen tutkimisen. Olin pitkään koettanut tehdä parhaani, mutta asiat eivät vain tuntuneet kohentuvan. Tai kohentuivat ne ulkoisesti, mutta sisäinen arvostukseni oli yhtä heikko kuin ennenkin ja ahdistus sen myötä kangistavaa, ajoittain jopa lamaannuttavaa. Koin olevani jotenkin perinpohjaisesti huono, epäonnistunut, erityisesti siksi, että olin niin kauan yrittänyt, vähintään 15 vuotta, onnistumatta. Minun täytyi olla siis todella tyhmä.

Se, että minussakin on se hyvä, jopa rakastava pohja, oli niin radikaali näkökulma, että hetki meni sitä sulatellessa. Hetki meni myös siinä, kun otin sen toimintani pohjaksi, työhypoteesiksi.

Jos se, että epäonnistuin jossain ei johtunutkaan tyhmyydestäni, itsekkyydestäni tai laiskuudesta vaan vain ja ainoastaan taitamattomuudestani, niin silloinhan ei tarvinnut tehdä muuta kuin kehittää taitoa, vaikka kuinka pieni askel kerrallaan. Ah – miten erilainen näkökulma!

Totta on se mikä toimii

Tästä oivalluksesta on nyt yli 15 vuotta. Olen soveltanut sitä itseeni ja olen esittänyt sitä koulutuksissani. Havaintojeni mukaan se toimii!

Olen oppinut luottamaan jo nuoruudessani omaksumaani väitteeseen, että totta on se mikä toimii. Elämä on näköjään myös joustava siinä mielessä, että se sallii kokeilemisen. Tulos kertoo kyllä onko lähtöolettamus totta vai tarua.

Toinen havaintoni ja valintani, on että kun en voi tietää lopullisesti mikä toimii ja mikä ei, niin minun kannattaa valita kokeiluuni sellainen vaihtoehto, jonka mukaan toimiminen tekee elämästäni mielenkiintoisempaa, myönteisempää. Lopusta kun ei koskaan voi olla kovin varma. Ehkä kuolemme saappaat jalassa ja katoamme tyhjyyteen. Itse valitsen sen, että voin kokea ainakin rohjenneeni kokeilla, elää todeksi sitä mihin uskon, että olen tehnyt sen, mikä minulle oli mahdollista. Testattua, elettyä elämää harva katuu, elämätöntä aika moni.

Kokemus on toista maata

Kun oivallat jonkin uuden näkökulman, se on kuin astuisit uudenlaiseen maailmaan. Osa aiemmista lainalaisuuksista toimii, osa taas on kokonaan toisin.

Olen tehnyt muutaman ns. tiikerihypyn elämässäni eli uskomukseni ovat radikaalisti muuttuneet. Yksi perusoivallukseni oli, että tieto ei juurikaan muuta meitä. Sen sijaan yksikin kokemus saattaa muuttaa lähes kaiken. Tämän näkemyksen myötä lakkasin “opettamasta”. Sen sijaan keskityin kokemuksen edesauttamiseen, kannustin kokeilemaan ja testaamaan itse.

Koin silloin astuvani kokonaan uuteen maailmaan. Tämä prosessi kesti 2-3 kuukautta ja koin kulkevani risaisella riippusillalla syvän rotkon yli. Korkeapaikan kammoisena pitelin lujasti köysikaiteista, etenkin kun välillä kohdalle osui aukkokohta ja huomasin vain tuijottavani alas rotkoon. Vatsanpohjassani väänsi, ihan konkreettisesti. Sinä kesänä jopa pyörän satulaan nouseminen huimasi.

Kuljin kuitenkin eteenpäin kohti uutta, tuntematonta askel askeleelta. 2-3 kk:n kuluttua huomasin olevani lopulta uudessa maastossa, nyt jo tukevasti maata jalkojen alla. Seutu oli kuitenkin niin uudenlainen, että kesti 2-3 vuotta oppia kuinka tämä maailma toimii. Luulen kyllä, että oppiminen on edelleen käynnissä.

Kypsymistä tapahtuu silloinkin kun sitä ei huomaa. Siten äkkinäisiltä näyttävät isot ulkoiset muutoksetkin ovat mahdollisia. Havaintojeni mukaan eheytyminen perustuu siihen, että luottamus omaan oivaltamis- ja soveltamiskykyyn vahvistuu, että kokee olevansa edes jossain määrin rakastettava ja jopa ihana sellaisena kuin on. Että hyväksyntää ei tarvitsekaan hakea ympäristöstä vaan itseltään, sisältään.

Mitään ei tarvitse muuttaa – taajuuden muuntuminen riittää

Paradoksaalisesti löytäessään sen luontaisen, meissä jokaisessa olevan hyväntahtoisen pohjan, itsensä ja muiden rakastamisessa ei olekaan mitään ongelmaa. Kaikki on hyvin juuri niin kuin on.

Usein ohjattuani yhteistä meditointia* kehollinen olotilani muuttuu. Olen ikään kuin tukevammin olemassa, juuret maassa. Rintakehän alueella on lämmin ja avara olotila. Tuntuu kuin olisi rakastunut vaikka sillä hetkellä ei olisikaan ketään erityistä elämässä. Sellaisina hetkinä voin todentaa väittämää, että kun aivojemme taajuus muuttuu levollisemmaksi niin luontainen tapamme ajatella ja kokea asioita on toisenlainen. Alpha-taajuudesta (mm. meditaatio alkaa) voi siirtyä theta-taajuuteen (mm. yhteyttä tunteva, aktivoitunut tunneäly).

*Mindfulness & Heartfulness tuki-ilta kokeneemmille meditoijille.

*Mindfulness 8 viikon MBSR & MBCT -kurssi

Ystävystymistä todellisuuden kanssa

Meidän ei tarvitsekaan muuttaa itseämme. Riittää, että autamme itseämme vaihtamaan taajuutta. Aivojensa sähkökäyrän muuntamiseen on yksinkertaisia harjoituksia. Näitä harjoituksia kutsutaan mindfulnessiksi, syväksi hereillä olemiseksi.

Patanjalin joogasutrissa kerrotaan, että tie valaistumiseen aloitetaan kyvyllä havainnoida (ns. erottamiskyky) sekä kyvyllä päästää irti. Tie myös päätetään kyvyllä havaita sekä kyvykkyydellä päästää irti.

Tästä mindfulnessissa on kyse. Kyvystä tehdä havaintoja ja kyvystä päästää irti vanhasta – jotta voisi jälleen avautua havinnoimaan. Minulle se on ystävystymistä todellisuuden kanssa hetki hetkeltä, uudestaan ja uudestaan, juuri sellaisena kuin se sillä kertaa havaintokyvylleni näyttäytyy.

Mindfulness-ohjaaja Erja Lahdenperä

5 lahjaa

Me kaikki voimme antaa itsellemme ja toisillemme niitä asioita, jotka saavat meidät voimaan hyvin, asioita, joiden ansiosta koemme olevamme rakastettuja, arvostettuja, huolenpidon arvoisia ja vapaita olemaan juuri niin upeita ja ainutlaatuisia olentoja kuin me kaikki olemme.

Huomion arvoista on, että emme pysty oikein antamaan näitä lahjoja muille ellemme ensin kykene suomaan niitä itsellemme. Ottaessamme niitä vastaan koemme aidosti olevamme niiden arvoisia ja silloin niistä tulee meidän omiamme. Silloin meillä on mistä ammentaa ja voimme jakaa niitä myös muille.  

Mitkä ovat nämä 5 läsnäolon lahjaa, joita ensin on tärkeää tarjota itselleen?

Huomio

Läsnäolon lahja saa meidät huomaamaan sen mitä meissä tapahtuu. Se saa meidät huomaamaan mitä kuuluu kehollemme, mitä kaipaamme ja millainen on esimerkiksi sopiva rytmi ja energia tekemiselle.

Huomio valaisee myös ajatuksiamme ja uskomuksiamme, tekee ne näkyviksi. Silloin pääsemme valitsemaan käyttökelpoisimmat ja voimme ohittaa ne, joihin emme enää usko.

Huomio valaisee myös keskeisiä arvojamme, asioita, jotka ovat meille luovuttamattomia. Ne toimivat tienviittoina kaikissa valintatilanteissa.

Hyväksyntä

Kun huomio on löytänyt sen aidon todellisuuden, jossa elämme, voimme ottaa todellisuuden juuri sellaisena kuin se on, säätä myöten. Emme torju tosiasioita emmekä yritä muokata sellaista, joka ei ole muokattavissa. Todellisuus kun ei muutu mielipiteistämme tai ei-pitämisistämme. Energiaa säästyy ja saatamme huomata kaikki ne mahdollisuudet, jotka tähän hetkeen kätkeytyvät. Voimme suunnata energiamme niihin asioihin, joihin voimme vaikuttaa.  

Arvostus

Arvostamalla itseämme ja tilanteitamme me näemme niihin kätkeytyvän ainutlaatuisuuden. Silloin me voimme kukoistaa siten kuin se tässä ainutlaatuisessa hetkessä on mahdollista. Arvostus avaa myös uusia ovia ja suuntia, joita emme ehkä tienneet olevankaan.

Hellyys

Kukaan meistä ei jaksa loputtomiin. Me kaikki kaipaamme myös huolenpitoa ja syliin ottamista olimmepa kuinka mahtavia tai vanhoja tahansa. Voisimmeko olla ystävällisiä itsellemme ja tarjota sitä mitä vailla olemme, oli se sitten kupillinen lämmintä tai vaikkapa hetki raikasta ilmaa ja iloa, vaihtelua, puiden tai ystävällisten ihmisten seuraa?

Vapaus

Me olemme kaikki ainutlaatuisia. Psykologi Martin Seligman, amerikkalainen positiivisen psykologian tutkimusjohtaja on tutkimusryhmänsä kanssa löytänyt erilaisia ominaisuuksia, joita pidetään hyveinä kaikissa kulttuureissa. Martin Seligman kertoo tutkimustuloksiin pohjautuen, että hyödyntämällä näitä erityisvahvuuksiamme olemme sekä onnellisimmillamme että tarjoamme yhteisöllemme jotain sellaista, jota muut eivät ehkä yhtä helposti kykene tuottamaan.

Siksi ainutlaatuisuutemme on myös lahja muille. Tuodessamme omaan verkostoomme oman erityislaatumme voimme luoda toisiamme täydentävän kokonaisuuden. Silloin kenenkään meistä ei tarvitse olla täydellisiä itseksemme ja silti voimme olla osa lähes täydellistä kokonaisuutta.

helppoa antaa itsellesi nämä 5 lahjaa?

Onnittelut. Ehkä huomaat, miten hyvältä niiden tarjoaminen tuntuu sekä tunnistat myös sen olotilan, jolloin saanut niitä. Silloin ymmärrät kuinka tärkeitä lahjoja ne ovat ja osaat jakaa niitä ainakin rakkaimmillesi.

Haasteita antamisessa ja vastaanottamisessa?

Onko sinulla haasteita lahjojen antamisessa? Et ehkä koe, että olet niiden arvoinen? Silloin voit työstää tätä nimenomaista vaikeutta esim. meditoimalla, tutkimalla sitä tarkemmin. Antamalla tälle haasteelle huomiota, hyväksyntää, arvostusta, hellyyttä ja vapautta olla juuri sellainen kuin se on, se rohkenee tulla näkyväksi. Pääset tutustumaan siihen, ymmärtämään sitä. Silloin se saa riittävästi turvallisuutta ottaakseen rohkeampia askelia uusiin suuntiin.

Samalla kehität myötätuntoa meissä kaikissa olevaa haavoittuvuutta kohtaan. Mitä vahvemman turvan osaamme antaa omille huomion, hyväksynnän, arvostuksen, hellyyden ja vapauden tarpeillemme, sen paremmin osaamme kohdata myös muiden inhimillisyyttä. Oma eheytymisemme tukee myös muiden eheytymistä ja onnellisuutta.

Erja Lahdenperä

Lähteitä

Richo, David, Kuinka olla aikuinen ihmissuhteissa, Viisas Elämä v. 2002

Seligman, Martin, Aito onnellisuus, Art House v. 2008

Lahdenperä, Erja, Ominaisvahvuudet

Elintärkeä yhteys

Yhteyden tarve on olemassaoloomme liittyvä, perustavanlaatuinen ja vahvasti toimintakykyymme liittyvä tarve.

Olemme syvällisesti laumaeläimiä. Emme olisi tässä, jos meillä ei olisi ollut laumamme suojelusta ja ohjausta. Vaikka eläisimme ”itsenäisinä” olemme täysin riippuvaisia muista. Toiset huolehtivat siitä, että pankkijärjestelmämme toimii, ruokakaupassamme on sopivaa tarjontaa, liikenteestä, terveydenhuollosta, koulutuksesta. Koko infrastruktuuri on yhteisömme luomaa, kukaan meistä ei olisi voinut rakentaa sitä yksin.  Työpaikallamme olemme riippuvaisia myös näkymättömistä työkavereista kuten siivoojista ja etäisistä osastoista, kaikista niistä, jotka saavat järjestelmämme toimimaan.

Olemme syvällisesti laumaeläimiä myös psyykkisesti. Evoluutio on varmistanut, että meillä on taitoa olla muiden kanssa, että kykenemme tunnistamaan muiden mielentiloja kasvojen ilmeistä, kehonkielestä, äänenkäytöstä. Meissä kaikissa on syvä tarve liittyä myönteisesti yhteen, siten, että koemme olevamme hyväksyttyjä yhteisöissämme ja näin ollen myös turvassa.

Myönteistä yhteenliittymistä edesauttaa se, että arvostamme muiden panosta, ja erilaisuutta. Silloin jopa arvostusten erilaisuus ei ole enää este yhteistoiminnalle vaan se voi muodostua yhteistoimintaa tukevaksi, tärkeäksi osaksi.

Itseäni esimerkiksi eivät kiinnosta pikkutarkat tilien täsmäytykset tai oikoluku. Teen niitä siinä määrin kuin se on välttämätöntä, mutta huomaan olevani syvästi kiitollinen niille ihmisille, jotka jaksavat työstää tällaisia asioita minunkin puolestani. Silloin olen vapaa tekemään sitä, missä olen huomattavasti taitavampi kuten meditaation ja vuorovaikutuksen kouluttajana.

Yhdessä

Koronan tuottama mielenkiintoinen eristysjakso teki ainakin minulle hyvin selväksi kuinka paljon kaipaan ihmisten kanssa olemista, siitä huolimatta, että olen henkilö, joka viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen. Eniten huomasin ikävöiväni lämmintä halaamista. Onneksi nyt voin taas peuhata lapsenlapsieni kanssa, kaapata syliin, rutistaa. Ja heillä on lupa myös kiipeillä syliini ja halata.

Kosketus ja kehonkieli on yksi tapa kertoa miten kokee toisen läsnäolon. Onko se jotain, joka ilahduttaa vai jotain, jonka mieluiten ohittaa? Toisinaan sanat ja kehon kieli ovat syvässä ristiriidassa. Kun kehonkielellään ilmaisee esim. torjuntaa, niin se viesti on vahvempi kuin mitä valitut sanat, sillä keho on rehellisin osa meitä. Mielessään ja sanoillaan voi valehdella, myös itselleen, mutta kun havainnoit kehoa, huomaat aidon kokemuksen.  

Myös äänenkäyttö on mielenkiintoista. Kokeile vaikka sanoa: “Olet kyllä ihan hölmö” kovalla, tuomitsevalla tavalla. Ja kokeille sitten sanoa se lämpimästi, hymyillen. Huomaat varmasti eron kokemuksessasi.

Havainto vai tulkinta

Sanojen osuus kommunikaatiosta, siitä miten koemme toiset, on reilusti alle 10 %. Yli 90% luemme kehonkielestä, äänenpainoista, ilmeistä.  –  Tai siitä miten tulkitsemme ne.

Toisinaan meillä on niin vahva oma mielentila, ennakkoasenne, että näemme tilanteen täysin sen kautta. Silloin olemme kuin oman mielemme kuplassa, värillisen lasipallon sisällä ja kaikki näyttäytyy tämän mielentilan kautta. Toisinaan meillä on lämpimän sävyinen, aurinkoinen mielentila, vaikkapa hyvän aterian jälkeen ja toisinaan mielentilamme on kokonaan harmaa, sellainen, josta kaikki värit ovat pudonneet pois.

Yhteys itseen ja toiseen

Yhteyden tarve olemassaoloomme liittyvä, perustavanlaatuinen ja vahvasti toimintakykyymme liittyvä tarve. Silloinkin, tai ehkä erityisesti silloin kun koemme olevamme eristyksissä, ankean harmaassa kuplassamme, kaipaamme syvästi ystävällistä yhteyttä ja myös fyysistä kosketusta.

Kehonkieli, läheisyys ja äänenpainot ovat todellista äidinkieltämme. Opimme ne paljon ennen kuin tajusimme sanojen merkityksen. Poikani, noin kahden kuukauden ikäisenä jutteli pitkästi erityisesti isälleen. Hän käytti täydellisestä lauseiden rytmitystä vaikka sanat olivatkin aieouu, ouaiee. Pikkuinen katseli isäänsä silmiin ja ponnekkaasta ilmaisusta kuuli, että hän todella halusi kertoa jostain tärkeästä. Häntä selvästi innoitti isänsä läheisyys, hymyily ja silloin tällöin kuuluva kannustava äännähdys.

Yhteyden tunne itseensä on yhtälailla yksi perustarpeistamme. Ilman ystävällistä yhteyttä omaan inhimmillisyyteemme, sen kipuihin ja iloihin, emme koe olevamme olevamme oikein elossa tai saatamme kokea olevamme ikään kuin jonkin kalvon eristämänä. Silloin emme löydä yhteyttä myöskään toiseen. Siksi kyky olla ystävällisessä yhteydessä itseensä on niin tärkeää.

Kun olemme tiukasti jonkin kuplamme sisällä ja tulkitsemme tilanteita niin, että meistä ei välitetä tai meille ei tahdota hyvää, kaipaamme kipeästi apua muilta, kunhan apu on ystävällisen oloista.

oman Ihanuutensa muistaminen

Me kaikki olemme aidosti rakastettavia olentoja. Tämä jo sillä perusteella, että tutkimustieto kertoo, että kaikissa kulttuureissa, kaikilla mantereilla ihminen on onnellisimmillaan voidessaan auttaa muita. Toinen perustelu on, että kun meditoidessamme aivojemme aktiviteetti muuttuu, niin levollisemmassa olotilassamme löydämme luontaisen ystävällisen olotilamme, harjoittamatta sen kummemmin ystävällisyyttä. Se vain ilmenee kun meditoimalla muutamme aivojemme sähkökäyrää ja siten myös tapaamme havainnoida. Myötätuntoisessa mielentilassa yhteyttä ei tarvitse luoda, se vain on.

Jos et muista omaa hyvyyttäsi niin paradoksaalisesti sinua saattaa auttaa ankeudestasi ulos se, että alat kertoa muille heidän ihanuudestaan. Voit tehdä sen hiljaa mielessäsi, vaikkapa pihasi puulle. Lemmikeille lepertelemme jo ihan luontevasti. Voisiko tätä kokeilla myös rakkaimpiinsa? Entä työkavereihinsa?

Työpaikan tehokkuudesta kertoo usein sen ilmapiiri. Mitä myönteisempi ilmapiiri sen tehokkaampi organisaatio, etenkin silloin kun on turbulenssia.   

Kukannuppu edustaa kaikkia asioita,
niitäkin jotka eivät kuki
sillä kaikki kukkii omasta siunauksestaan;
vaikkakin joskus on tapreen kertoa kukalle sen ihanuudesta,
laskea käsi sen ylle ja kertoa sanoin ja kosketuksin,
että se on ihana,
kunnes se jälleen kukoistaa omasta siunauksestaan.

Galway Kinnell

Lempeys peittoaa pelon, uteliaisuus huolestuneisuuden

Meditaatio-opettaja, kirjailija Sharon Salzberg sanoo, että se, että kun “kerromme kukalle sen ihanuudesta” pääsemme kosketuksiin sekä oman että muiden ihanuuden kanssa. Kun on riittävästi kuullut omasta ainutlaatuisuudestaan loppu tapahtuu itsestään, omasta voimastaan.

Buddha opetti alun perin lempeysmeditaatiota, rakastavan ystävällisyyden metta-meditaatiota vastalääkkeeksi pelolle. Kun mielesi ja sydämesi on täynnä lempeyttä, et tunne pelkoa. Pelko ja lempeys eivät yksinkertaisesti mahdu mieleemme yhtäaikaa aivan samoin kuin huolestuneisuus ja uteliaisuus ovat toisensa poissulkevia mielentiloja.

Kun meillä on nyt paljon asioita, joista meidän kuuluukin ottaa huomioon, niin olisiko, jotta todella osaisimme toimia viisaasti ja avarakatseisesti, syytä harjoittaa uteliaisuutta ja ottaa avuksemme myös lempeyden mielentila? Pelon vallassa uhkakuvat kasvavat ja monipuolistuvat yhä villimmäksi niin vastaavasti levollisessa mielentilassa havaitsemme myös sen mitä meillä jo on, huomaamme ne kaikki resurssit, joiden avulla voimme tuottaa muutosta. Silloin meillä on parhaat mahdollisuudet toimia tuloksekkaasti.

Mindfulnessin kehittäjä Jon Kabat-Zinn sanoo, että tällaisessa mielentilassa kykenemme harjoittamaan tuomitsematonta, takertumatonta ja torjumatonta suhtautumista nykyhetkeen. Teemme tilaa tyyneydelle, mielen ja sydämen selkeydelle ja ymmärrykselle. Aivojemme etuotsalohko toimii ja meillä on näin parhaat edellytykset löytää ehkä kokonaan uusia, toimivia ratkaisuja. Eikö tämä ole jotain, joka on todella tavoittelemisen arvoista työskentelimmepä millä elämänalueella tahansa?

Jotta löytäisimme parhaat mahdolliset ratkaisut lämpimästi ja yhdessä.

Erja Lahdenperä

P.S. Haluatko kuulla mitä asiantuntijat kertovat suurimman aivohermon, vagushermon toiminnasta? Yhteenliittymisen perustarpeesta ja turvassa olemisen kokemuksen tärkeydestä? Kuuntele https://areena.yle.fi/audio/1-50548252

Jon Kabat-Zinn ja Nondualistinen Mindfulness

Kielemme on rakentunut kategorisoiville käsitteille, kun taas nondualismi on erottelevien kategorioiden ulottumattomissa. Se täytyy kokea sydämellä, intuitiolla – ei järjellä.

Kirjoittanut Ari-Pekka Skarp

Olen miettinyt jo tovin aikaa postausta nondualistisesta meditaatioharjoituksesta. Sainkin yllättäen mahdollisuuden kysyä suoraan itsensä Jon Kabat-Zinnin näkemyksiä nondualistisesta tietoisuudesta. Kabat-Zinn tunnetaan erityisesti MBSR-ohjelmasta, joka on varsin muodollinen kahdeksan viikon mittainen harjoitusohjelma. Silti hänen kirjansa ja puheensa käsittelevät usein meditaatioharjoituksen taustalla olevaa ei-kaksinaisuutta – jakamatonta tietoisuutta, joka ei erittele kokemusta ja kokijaa, harjoitusta ja harjoittajaa.

Moni ei itseasiassa tiedä, että Kabat-Zinnin lähestymistapa on hyvin vahvasti kietoutunut nondualistisiin buddhalaisiin meditaatioperinteisiin, kuten Japanilainen zen, Korealainen sŏn ja Tiibetiläinen dzogchen. Kabat-Zinn on itse todennut näiden buddhalaisten opetusten olevan aivan perustavanlaatuisia MBSR:ssä: ”Interviewer: Do you think this Mahayana teaching is important in the way MBSR – or mindfulness – is (taught and practised)? Kabat-Zinn: No, it is not important, it is essential. It is absolutely essential.” (Husgafvel, 2019, s.308)

Itseasiassa Kabat-Zinn pitää MBSR-ohjelmaakin pohjimmiltaan nimenomaan nondualistisena lähestymistapana, vaikkakaan edes monet MBSR-ohjaajat eivät tätä tiedosta: ”Kabat-Zinn: MBSR is really meant to be from the non-dual perspective, but grounded in real people and real life. And I think a lot of MBSR teachers don’t realize that, because the people who are teaching them don’t emphasize non-duality.” (Husgafvel, 2019, s.302).

Vastauksessaan kysymykseeni Kabat-Zinn nostikin esille suhteellisen ja absoluuttisen näkökulman eroavaisuuksia: Ajatus luo subjektin ja objektin, mutta tosiasiallisesti emme todella tunne sitä joka hengittää tai harjoittaa – se on pohjimmiltaan mysteeri. Samastuminen ”minään” itseasiassa rajoittaa älykkyytemme koko laajuutta. Tietoisuus itsessään on ei-kaksinainen – sillä ei ole keskustaa tai periferiaa, eikä minuutta joka ”tekisi” tietoisuuden. Nondualismi ei ole rationaalisen pintatietoisuuden ymmärrettävissä, mutta syvemmällä tasolla on mahdollista ”olla tietäminen, joka on jo tietoinen”. Rationaalisen ajattelun maailmassa nondualismiin voi vain viitata, mutta esimerkiksi runoudessa (taiteissa) saatetaan tätä maailmaa päästä hieman jo koskettamaan.

Nondualistinen meditaatio on yhä enemmän esillä

Nondualistinen lähestymistapa on nähdäkseni nousemassa jossain määrin meditatiivisen työskentelyn mainstreamiin, vaikkakaan ei niinkään Kabat-Zinnin ohjelman kautta. Esimerkiksi Loch Kellyn kirjat ovat ansiokkaasti popularisoineet dzogchen-perinteestäkin tuttuja ”pointing out”-ohjeita helposti omaksuttaviin muotoihin. Loch Kelly käyttää usein tietoisuuden sijainnin kokemusta lähtökohtana, jota voi tutkia ja jopa muuttaa esimerkiksi siirtämällä sitä kehon ulkopuolelle. Tässä mielessä Kellyn harjoitusmenetelmät ovat hyvin erilaisia kuin Kabat-Zinnin, vaikka molempien opettajien ajattelun tausta on selvästi peräisin samoista juurista.

Sam Harris on myös kirjoittanut ja puhunut paljon nondualistisesta meditaatiosta. Hän on käyttänyt kirjoissaan konkreettisena esimerkkinä edesmenneen Douglas Hardingin luomaa ”headless way” -lähestymistapaa, jonka keskiössä on syvällinen oivallus siitä, ettemme koskaan voi todellisuudessa nähdä itseämme suoraan. Olemme kokemusmaailmassamme ”päättömiä” ja oikeastaan vain konstruoimme kokemuksen itsestämme erilaisten heijasteiden ja käsitteiden kautta. Omat kasvomme voimme nähdä vain kuvajaisena peilissä, lammen pinnassa tai kännykän ruudulla. Mutta kuvajainen ei ole sama asia kuin heijastuksen kohde itse.

Nondualismi – populaarisen meditaatioharjoituksen ”uusi musta”?

Erilaisiin aistikohteisiin sidotut harjoitukset ovat tulleet suurelle yleisölle tutuiksi mindfulness-liikkeen ja joogasalien kautta. Tänä päivänä parituhatta vuotta vanha hengityksen tarkkailun meditaatio ei sisällä enää eksotiikkaa, sillä tällaisiin harjoituksiin törmää helposti vaikkapa viereisen kuntosalin loppurentoutuksessa. Samoin myötätunto-pohjaiset harjoitukset ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Kristin Neffin popularisoiman itsemyötätunnon ja Sharon Shalzbergin länteen tuomien metta-harjoitusten kautta. Siksipä onkin luonnollista, että monet ihmiset etsivät ”sitä seuraavaa” askelta viisausperinteiden poluilta.

Tyhjyys/minättömyys- ja ykseyskokemuksiin solmiutuvat harjoitukset ovat tässä suhteessa vielä hieman tuntemattomampi alue. Aiheesta löytyy kuitenkin jo jonkin verran myös tieteellisiä tutkimuksia, jotka osoittavat tyhjyysharjoitusten toimivan myöskin hyvinvoinnin lisäämisessä samaan tapaan kuin MBSR ja muut mindfuness-pohjaiset metodit. Näitä lähestymistapoja kuitenkin opetetaan vähemmän. Nähdäkseni tämä johtuu siitä, että tällaisen kokemuksen äärelle pääseminen on hankalampaa kuin huomion kohdistaminen aistimuksiin. Kuten Kabat-Zinn totesi, nondualismista puhuminenkin on haastavaa. Kielemme on rakentunut kategorisoiville käsitteille, kun taas nondualismi on erottelevien kategorioiden ulottumattomissa. Se täytyy kokea sydämellä, intuitiolla – ei järjellä.

Ilmeisesti yhä useammat ihmiset ovat kuitenkin päässeet tämän kokemuksen äärelle, sillä aiheesta ainakin yritetään puhua aikaisempaa enemmän. Toisaalta tämä ei liene ole ihan uusi ilmiö. Esimerkiksi William James piti 1900-luvun taitteessa omista tutkimuksistaan kuuluisan luentosarjan, joka julkaistiin myös kirjana nimellä ”The Varieties of Religious Experience”. Hän tutki juuri tietoisuutta avaavia ”mystisiä” kokemuksia, joilla tuntui olevan paljon samankaltaisia ominaispiirteitä, vaikka kokemus itsessään sanoitettiinkin hieman eri tavoin kokijan uskonnollisesta taustasta riippuen.

Kirjoittaja Ari-Pekka Skarp on psykologi (PsM) ja voimavarakeskeinen työnohjaaja, joka on harjoittanut meditatiivista työskentelyä vuosituhannen alulta saakka. Tietoisuustaitojen teoriaa ja käytännön harjoituksia sisältävä Mielen laboratorio – tietoisuustaidot ja taitava vuorovaikutus (Basam Books, 2019) julkaistiin viime kesänä. Ari-Pekka pitää myös podcastia näistä aiheista.

Kissavideo ja muita kriteerejä ohjaajansa löytämiseen

Turvallisuus, luottamus, lempeä määrätietoisuus, vapaus oivaltaa

Salaisuus

Mindfulnessin ohjaajamisessa on yksi asia, joka on kaikkein tärkeintä: ohjaaja ohjaa omasta meditaatiostaan käsin. 

Se on tutkimustenkin mukaan se ainoa tapa, jolla meditaatio lähtee toimimaan kuulijalla. Tunnistamme todella nopeasti lajitoveriemme autenttisuuden.  Jos ohjaaja pyytää sinua asettumaan kehoosi tuntuuko, että hän itse on juurtunut tukevasti omaansa? Esimerkiksi kehomeditaatiota ohjataan siten, että ohjaaja itsekin on samassa kohdassa omassa kehossaan vaikka sitten seisoisi mikrofonin kanssa suuren yleisön edessä. Kyky olla kotonaan ohjaamassaan meditaatiossa on mindfulness-ohjaamisen peruskallio.

Tarkista siis ensimmäiseksi onko ohjaaja sinulle autenttisen, aidon ja vilpittömän oloinen. Yksi ohjaaja voi sopia yhdelle, toinen toiselle.

Turvallisuus

Meillä on kaikenlaisia päiviä. Välillä olemme nukkuneet hyvin, olemme iloisia ja energisiä ja isommat päätökset on tehty. Silloin meditaatiokin on täysin erilainen verrattuna päivään, jolloin olemme nukkuneet huonosti, keskellä raastavaa päätöksien tekemistä. Ehkä olemme sinä päivänä takelelleet niin isommissa kuin suuremmissakin tekemisisämme. Antaako ohjaajasi sinulle tilaa olla juuri sellainen kuin olet silloinkin kun sinulla on erityisen hankalaa ja myös silloin kun sinulla on jokseenkin autas olotila?

Hankaluuksien kohtaaminen on tärkeä, jopa keskeinen osa, mindfulness-harjoitusta. Emme me meditointia tarvitse silloin kun kaikki on hyvin. Sen sijaan tarvitsemme todellakin kaiken avun, jonka voimme saada, silloin kun meillä menee surkeasti.

Kun tavallisesti vastoinkäymistä on enemmän kuin helppoutta, tarkkaa kuulemissasi meditaatioissa juuri tätä puolta. Onko siinä tilaa myös silloin kun juuri mikään ei ota sujuakseen?

Luottamus

Haasteellisissa tilanteissa tarvitsemme luottamusta siihen, että näyttipä juttu miten hankalalta tahansa juuri nyt, siitä on jokin ulospääsy siitä huolimatta, että juuri nyt emme kykene ulospääsyä havaitsemaan emmekä voi olla ihan varmoja siitäkään, kestääkö reitin löytäminen vähän vai kauan.

Luotsaako ohjaajasi sinua luottamaan omaan kykyysi löytää tie eteenpäin?

Salliiko ohjaus sen, että aina et ota sitä vaikeinta käsittelyyn? Sillä aina ei jaksa. Silloin tärkeää tukea itseään voimaan paremmin. Tekemään jotain sellaista, joka kohottaa mielialaa, auttaa lepäämään, huolehtimaan perustarpeistaan kuten sopivasta ruokailusta, liikkumisesta, aikaansaamisesta ja ilahduttavista ihmissuhteista.

Tuntuuko, että ohjaajalla itsellään on maailmankuva, jossa hankaluudet kuuluvat elämään ja kipeidenkin asioiden ympäriltä löytyy myös muuta? Jos vaikka meillä olisi todella ikävä hermosärky esim. onnettomuuden jäljiltä jossain päin kehoa, niin samaan aikaan muu keho saattaa olla täysin kivuton ja hyvinkin toimintakykyinen?

Minulle mindfulness on sitä, että minkä tahansa haasteen kohdalla tiedostamme, että se ei ole kaikki mitä on, se ei sittenkään ole koko maailma, ainoa todellisuus. Juuri tämä oivallus antaa tilaa tehdä useammanlaisia ratkaisuja, se avaa vaihtoehtoja. Jos ei yhdellä tavalla niin sitten jollain toisella.

Lempeä määrätietoisuus – 2 minuuttia ja kissavideo

Avautuaksemme sille mitä on, meidän on kohdattava haasteemme ja sisäiset mörkömme. Voimme tehdä sen vain voimavarojemme puitteissa. Kaikkea emme kykene ottamaan työn alle samanaikaisesti.

“You can do anything, but you can’t do everything.”

Siksi keskittyminen siihen mitä voimme tehdä nyt, on kaikkein tärkeintä. Se voi olla ensi alkuun vain voimien keräämistä, tasapainon palauttamista ja hengityksensä aistimista. Kun kykenee tähän 2 minuuttia, voi huomata, että kehollinen olotila alkaa muuttua. Kykenemme jälleen luottamaan hiukan vahvemmin kykyymme selviytyä, vaikka sitten aina 2 minuuttia kerrallaan.

Oheinen kissavideo kertoo minulle siitä kuinka mahdottomassa tilanteessa päämäärätietoisuus sekä luottamus omaan ja toisen taitoon selviytyä tuottaa ratkaisuja, joita mieli pitäisi mahdottomana, pattitilanteena. Voisimmeko ottaa oppia kissanpoikasista ja vain kokeilla, pakottamatta ketään tai mitään? Jos emme yhdellä tavalla niin sitten toisella.

Tilaa olla ja tilaa havainnoida

Onko sinulla itselläsi tilaa olla juuri sellainen kuin olet tämän henkilön ohjauksessa? Löytyykö omille havainnoillesi ja jos olet ryhmässä, ryhmässä jakamiselle, tilaisuutta? Havaintojen sanottamisessa kerromme siitä, mikä oli totta itsellemme. Kun jokaisella on oma tapansa havainnoida niin tällainen sanottaminen rikastuttaa koko ryhmää ja lisää meidän kaikkien kyvykkyyttä avautua uusille näkökulmille.

Itselleni on todella tärkeää, että meditaatio ei pyri mihinkään tiettyyn päämäärään. Meditaatio saattaa ehdottaa jotakin näkökulmaa kuten vuoren lujuutta ja vakautta tai järven kykyä asettua siihen tilaan mikä sille avautuu. Mielikuvia käytettäessä meditaation tehtävä on yksinkertaisesti kokeilla, harjoituttaa sitä, mitä olemme sillä kertaa päättäneet harjoituttaa. Oli se sitten herkkyyttä aistia kehoa ja sen ilmentämiä viestejä (kehomeditaatio), kykyämme löytää itsestämme fyysinen lepopaikka (istumameditaatio, jossa päähuomio on hengityksessä) tai ystävällisyyden siementen kylväminen itseään ja toisia kohtaan (metta-meditaatio).

Pääasiallisesti teemme kuitenkin havainnointiharjoituksia kuten miltä keho tai hengitys tuntuu. Onko huomiomme kehon pinnalla vai kykenemmekö aistimaan kehoa myös syvemmältä? Tämä vuoksi mindfulness on perustaltaan ns. oivallusmeditaatiota.

Olen oppinut lujasti, että huomion suuntaaminen tällä tavoin säännöllisesti riittää. Harjoitus rakentaa meissä uudenlaisia neurologisia reittejä meditaatio meditaatiolta, hetki hetkeltä. Vähitellen huomaamme saavamme myös onnistumisen kokemuksia.

Parisen vuotta sitten kaksi vierustoveria kommentoivat harjoitteluaan 8 viikkoisella MBSR-kurssillani. Ensimmäinen sanoi, että kehomeditaation tekeminen oli todella tylsää mm. siksi, että kun siinä kehotettiin aistimaan varpaita ja niin hän ei tunnistanut varpaitaan lainkaan, eikä siis myöskään niiden aistimuksia. Vieressä, burnout lomalla oleva harjoittaja kommentoi energisesti, että jatka ihmeessä harjoittamista, sillä hänkin oli kokenut saman, sen, että varpaisiin ei löydy yhteyttä ja sitten yhtenä kertana hän riemastuksekseen tunsikin ne. Koko ryhmämme energisoitui ja me kaikki hymyilimme.

Riittää siis, että harjoitat. Loppu syntyy itsestään.

Rakkaudella

Erja Lahdenperä

Mindfulness-ohjaaja®

Rakentavan vuorovaikutuksen ohjaaja®

Isoisä ja aasi

Kuinka houkutella aasiansa

Mark Williams ja Danny Penman kirjassaan Tietoinen läsnäolo kertovat tarinan isoisästä ja aasista. Lyhytversiona tarina kuuluu näin: Kreikassa poika oli lastannut aasinsa kuljettamaan vihanneksia. Kun oli aika lähteä liikkeelle aasi painoikin tukevasti kaikki neljä kaviota maahan eikä liikahtanutkaan. Poika koetti vetää ohjaksista, komentaa kovalla äänellä, mutta aasi näytti vain itsepäisemmältä.

Jatka lukemista ”Isoisä ja aasi”

Voisiko juuri näin olla hyvä?

Entä jos tämä kaikki onkin, jollain merkillisellä tavalla, parasta mitä olisi voinut tapahtua?

Entä jos tämä kaikki onkin, jollain merkillisellä tavalla, parasta mitä olisi voinut tapahtua?

Tyytyväisyyden harjoittaminen on ikiaikainen henkinen harjoitusmenetelmä. Joogafilosofiassa se kuuluu yama- ja niyama-harjoituksiin. Nämä harjoitukset ovat osa korkeinta kuningasjoogaa, raja-joogaa. Harjoitamme siinä sekä pidättäytymistä väärin tekemisestä että teemme meitä auttavia asioita.

Jatka lukemista ”Voisiko juuri näin olla hyvä?”

Meditoiminen – yllättävän mukavaa yhdessä

Kun meditoimme käännämme katseemme sisäänpäin, omaan kehoon, omaan hengitykseen. Kun aloitamme itseksemme meditoimisen teemme sitä useimmiten oman elämämme keskellä. Voi olla hyvinkin haastavaa raivata sille fyysinen tila, aika ja ennen kaikkea se rauha, jolloin muut tekemiset eivät ryntää äänekkäinä mieleemme.

Jännittävää on, että yhdessä näinkin yksityinen toiminta on huomattavasti helpompaa. Etenkin kun sille on varattu aika, luotu tila, jossa voit valita itsellesi sopivan asennon ja saat taitavaa, elävää ohjausta.

Meditoidessa karkaileva mielemme tarvitsee ohjausta, muistutusta siitä mitä olimmekaan tekemässä. Silloin kun mieli on stressaantunut, sillä on taipumus olla huolissaan ja muistutella meitä kaikesta siitä mitä on tärkeää huomioida. Juuri tästä syystä yksinkertainen keskittyminen vaikkapa kehon aistimiseen ei meinaa millään onnistua. Mieli kun herkästi kerran hengityksen aistittuaan sanoo, että johan tuo tunnistettiin, mitä siitä enää? Onpa tyhmä harjoitus.

Suuripäisiä olentoja

Juuri tämä on se iso vastus, joka meillä on meditointia aloittaessamme ylitettävä. Tälle kaikelle on historialliset syynsä. Olemme käyttäneet paljon mieltämme, kehittäneet sitä älykkääksi, taitavaksi ja paljon tietäväksi. Meillä on ikään kuin suhteettoman suuri pää.

Saatamme olla ajatuksissamme niin suuren osan päivästämme, että keholle, tunteille, merkityksellisyydelle tai läheisille jää hyvin vähän huomiota. Vähitellen yhteys itseemme, syvempään arvomaailmaamme ohenee niin, että se saattaa katketa kokonaan. Sitten vain joku aamu huomaamme, että emme kykene nousemaan sängystä koska selkä on niin kipeä tai emme kykenee löytämään ensimmäistäkään liikkeellepanevaa syytä ylösnousemiseen.

Olemme silloin, päissämme eläessämme, kadottaneet itsemme: kehomme viisauden, tunteidemme voiman, ymmärryksen siitä mikä meille on aidosti arvokasta, mikä toissijaista. Saatamme toimia ahkerasti, tuottaen paljon, mutta emme enää saa siitä energiaa. Suorittaminen, aivotutkijoiden nimeämä Default mode – taajuus on siitä salakavala, että sille mikään ei koskaan riitä. Kun älykäs mieli saa yhden asian tehtyä, se löytää neljä muuta asiaa, jotka pitäisi myös tehdä. To do -lista ei koskaan lyhene, se vain pitenee.

Palautuminen? Onko se jotain syötävää?

Mindfulness-meditointi on siitä nerokasta, että aivan yksinkertaisilla harjoituksilla vaikutamme autonomisen hermostomme toimintaan.  Sympaattinen hermostomme on aktiivinen, kaasu, jota aktivoimalla saamme itsemme liikkeelle. Hyvin tärkeä osa elämäämme. Voimmeko silti elää jalka vain kaasulla?

Ihan fysiologisestikin emme, sillä silloin kehomme, aivomme, me itse, elävinä olentoina emme silloin pääse palautumaan. Jalka koko ajan kaasulla menemme ennemmin tai myöhemmin tilttiin. Saattaa tulla hetki, jolloin osaamme edelleen lukea, mutta emme enää ymmärrä mitä tekstissä lukee. Osaamme täyttää pesukoneen, mutta emme muista kuinka ohjelma käynnistettiin.

Aivomme käyttäytyvät tarkoituksenmukaisesti, tärkeimpiä toimintojamme suojellen. Ne yksinkertaisesti pudottavat kaiken, mikä ei ole olennaista selviytymiselle, pois. Palautumisen tie on useimmiten hidas. Joudumme opettelemaan uudenlaisen tavan elää ja olla. Emme enää voikaan antaa kaikkea suorittamiselle, vaan meidän on yksinkertaisesti myös levättävä. Mutta kuinka levätä, kuinka palautua?

Kun mielemme on edelleen erinomaisen taitava keksimään kaikkea mitä pitäisi, mutta kun keho ja aivot eivät enää kykene, niin koemme herkästi olevamme tyhjän päällä. Meitä suojeleva lamaantuminen on lähellä.

Tätä alkaa näkyä yhä nuoremmissa, jo kouluikäisissä saati sitten meissä työikäisissä. Töissä projektit ja kehittämishankkeet saattavat vyöryä toinen toistensa päälle, seuraavat alkavat ennen kuin edelliset on saatu päätökseen. Samaan aikaan ohjelmistot vaihtuvat, koetamme tehdä töitä avokonttoreissa ja kalenteri on täynnä kokouksia. Riennämme asiasta toiseen. Olemme ennennäkemättömän kovilla kaikkien tavoitteidemme kanssa. Kun tähän lisää suorittavan mielen taipumuksen kriittisyyteen on mieliala joko ylettömän terävä arvostelun kohdistuessa ympärillä oleviin, maan hallitukseen tai todella alhaalla kun se kohdistuu meihin itseemme.  

Yhdessä isokin laiva kääntyy

Muutoksen tuottaminen on kuin koettaisi kääntää isoa laivaa. Taidot ja energia ei yksinkertaisesti riitä. Onneksi laivan kääntäminen yhdessä on mahdollista vaikka yksin emme siihen kykene.

Mindfulness 8 viikon MBSR & MBCT –kurssilla voi olla hyvin helpottavaa havaita, että muut näyttävät ja kuulostavat ihan tavallisilta, älykkäiltä ihmisiltä ja silti kullakin mieli kiristyy jollain omanlaisella, ei niin toivotulla tavalla. Ja päällepäin sitä ei todellakaan huomaa. Minun vääristymäni tai oireeni eivät ehkä sittenkään tarkoita, että minussa on jotain perustavanlaatuista vikaa.

Ettäkö minun tilttini tai synkkyyteni onkin evoluution aikaansaamaa?

Kyllä. ihmiskehityksen 3,5 miljardin vuoden aikana selviytyjiä ovat olleet niitä, jotka ovat olleet varuillaan ja osanneet ennakoida uhkaavia tilanteita. Me kaikki olemme selviytyjien jälkeläisiä ja siksi meillä on vahva luontainen kyvykkyys, osaaminen tällä alueella. Osaamme kuvitella kaikenlaisia uhkia ja muistamme kaiken sen, mikä viimeksi meni pieleen.

”Mitä? Ohjaajani sanoikin, että vaihtamalla aivojeni taajuutta vaihdan sitä miten koen tätä todellisuutta? Ettäkö viemällä huomio kehoon ja aistimalla miltä hengitys tuntuu voin vaihtaa tätä taajuutta? Eikä tarvitse edes tapella ajatusten kanssa vaan vain huomata niiden ilmaantuminen ja sitten taas keskittyä vaikka siihen miltä vasemman jalan pohje tuntuu.

Kuulostaa tosi hömöltä, mutta kun koetin niin joo, olotila alkoikin jotenkin muuttua. Ihan jo ensimmäisenä iltana. Omituista. Ikään kuin keho olisi tukevammin olemassa, hiukan painavampi ja levollisempi. Hengityskin on nyt syvempää.

Eikä minua huolestuta huominenkaan enää niin paljoa. Onhan minulla kuitenkin kokonainen yö välissä ennen kuin minulle on edes mahdollista hoitaa se työlistan ensimmäinen asia.

Taidanpa meditoida uudestaan heti aamulla. Erjahan sanoi, että lyhyempikin meditaatio toimii. Tätä levollisuutta, tilan tuntua en halua enää kadottaa. Tuntuu että aamiainenkin maistuu jotenkin erilaiselta. Kahvikupin lämpö tuntuu käsissä enkä aiemmin huomannutkaan, että juusto maistuu näin tältä. Kirsikkatomaattikin tuntuu täyttävän maullaan koko suun.

Jessus, jos tämä kaikki tapahtuu jo nyt, taisi olla todella viisas päätös lähteä kurssille. Sitä paitsi oli jotenkin todella yllättävän luontevaa meditoida yhdessä. Vaikka yleensä jännitän muiden läsnäoloa, niin nyt kun teimme kehomeditaatiota selällämme maaten, olinkin huomaamattani niin rentona, että taisin mennä unen puolelle useammin kuin kerran.

Jep, ensi viikolla uudestaan. Onneksi näitä iltoja on yhteensä 8. Niin ja se jännä retriittipäivä myös. Jess.

Ai mikä kurssi? Tässä uusin. Kuulemma mahtuu vielä. ”

Rakkaudella

Erja Lahdenperä

Tavan juurtumisaika 21 päivää

Kylvä ajatus ja korjaa teko;
kylvä teko ja korjaa tapa;
kylvä tapa ja korjaa luonne;
kylvä luonne ja korjaa kohtalo.

William Makepeace Thackeray

Vastus voitetaan askel askeleelta

Meissä kaikissa on paljon pysyvyyttä, taipumusta toimia siten kuin aina ennenkin. Joogafilosofit kutsuvat sitä tamakseksi. Meissä on myös liikkeellepanevaa voimaa, joogafilosofian sanoin rajasisuutta. Kolmas perusvoima meissä ja maailmankaikkeudessa on sattva. Sattva on tasapainoa näiden kahden, pysyvyyden ja liikkeen välillä. Uusi, toimiva tapa, joka vastaa omia arvojamme on sattvaa, harmoniaa, puhtautta.

Tarvitsemme energiaa muuttaakseemme totuttuja tapojamme. Siksi se usein tuntuu tilan raivaamiselta, pakottamiseltakin. Ehkä eniten auttaa kuitenkin muistaminen, sen syyn herättäminen miksi tuotamme tätä muutosta. Se saattaa olla terveyden tai tasapainon kaipuu, voi olla, että toivomme elämämme olevan enemmän omissa käsissämme, kaipaamme autonomiaa. Tai kaipaamme sitä rauhaa, jota uusi, valitsemamme toiminta tuottaa. Mikä tahansa se inhimillinen perustarve onkin, se on sellaisenaan kaunis ja tärkeä. Siksi se toiminta, joka auttaa meitä huolehtimaan siitä perustarpeesta on kaunis ja tärkeä kaikessa yksinkertaisuudessaan.

21 päivää

Uuden asian tavaksi saattaminen pienentää vastuksen olemattomiin. Tämä tapahtuu n. 21 päivässä.

Aluksi tulee löytää tila ja aika tehdä tätä uutta asiaa. Kun säännöllisesti varaat siihen tekemiseen tarvitsemasi ajan samasta kohtaa arkeasi, uusi tapa alkaa asettua ja syventyä. Päivä päivältä vastus pienenee ja vähitellen itse tekeminen pääsee avautumaan yksityiskohtaisemmin. Huomaat jopa nauttivasi siitä. Ja jollet nauti itse tekemisestä nautit siitä mitä sait aikaan.

10 päivässä tapa alkaa asettua, vastus pienenee

Elämän vaihtelevuus tuo omat mutkansa. Esimerkiksi kipeänä ei ehkä kyennyt pitämään tapaa yllä, joten siihen on asetuttava uudestaan. Onneksi aloittaminen on kerta kerralta helpompaa sillä sinulla on jo solumuistissa miltä tuntuu asettua tuohon valitsemaasi toimintoon.

Itselläni tällainen uusi rupeama oli isohkon leikkauksen jälkeen meditoinnin ottaminen jälleen osaksi aamurutiineja. Kun keho kykeni jälleen istumaan ja kipulääkitys ei ollut enää niin vahva ja energia alkoi palata niin hain sopivaa kohtaa aamussani. Huomasin, että minun oli tärkeää pitää paikoillaan muutama asia: kissan ruokkiminen, kahvin keittäminen, hampaiden pesu, vesilasillinen, kiitollisuuspäiväkirjan kirjoittaminen kahvin kera,  päivän 5 tärkeimmän toimen kirjaaminen. Sen jälkeen puuroainekset valmiiksi, suihku. Sitten on meditoinnin vuoro, ennen varsinaista aamiaista.

Huomasin, että oli tärkeää pitää aikataulusta kiinni. Siksi ei saanut päästää liikaa asioita väliin, sillä ne veivät mieltä muualle ja viivästyttivät aikataulua.

Sama toimintojen järjestys auttoi kehoa ja mieltä tunnistamaan, että nyt on tämän asian vuoro. Kaikki se sisäinen keskustelu, jota joskus huomaa kuuntelevansa: “viitsinkö, ehdinkö, onko tästä hyötyä?” oli poissa. Saatoin vain keskittyä siihen miten haluan tämän mietiskelyn nyt toteuttaa. Omaksuinkin pian tutun tavan ja loin järjestyksen, jossa olen nyt viihtynyt. Järjestys auttaa minua asettumaan ensin kehoon, tulemaan juuri tähän hetkeen. Seuraavaksi käytän erästä pitkähköä hyvien asioiden muistamisluetteloa ajatellen jokaista kohtaa siitä, tunnistaen mitä se tarkoittaa minulle. Sen jälkeen otan mieleeni ja ennen kaikkea sydämeeni sen arvokkaan hahmon, joka minulle edustaa parasta, korkeinta hyvää sekä rakkautena, taitona että tahtona. Tämä on siis eräänlaista turvautumismeditaatiota.

Puhelimessa on hälytys 20 minuutin kohdalla. Joskus huomaan odottavani sitä, toisinaan se yllättää minut. Välillä olen keskittyneempi, välillä huomaan ajan kuluneen triviaaliempien asioiden parissa. Otan kuitenkin jokaisen harjoituksen juuri sellaisena kuin se on. Totean sen ja siirryn päivän töissäni eteenpäin. Jos se tuntui menneen phasti pieleen se vahvistaa seuraavan kertaista meditaatiotani. Huomaan olevani paremmin hereillä ja keskittyväni tarkemmin.

Elämän tuomat mutkat

Sain sittemmin nuhan ja kurkkukivun, kuumetta ja yskän. Meditointiin tuli jälleen pakollinen tauko kun en kertakaikkiaan jaksanut. Siispä haen rytmin uudestaan. Taas samassa järjestyksessä. Ja taas pitäen huolta asioiden järjestyksestä, aikataulusta. Nyt meditointi kuitenkin asettuu jo yhdessä, kahdessa päivässä.

Tärkeiden asioiden muistaminen

Kyky palata siihen mitä kokee tärkeäksi on yksi tärkeimmistä taidoistamme. Siksi se mikä on meille tärkeää on niin arvokasta hahmottaa. Minulla on edelleen ylöskirjoitettuna ne 5 vuoden vaihteessa valitsemaani asiaa. Ja joka päivä, kunnes meditoinnista on tullut täysin automaattisista, 5 kohdan tekemisen listassani lukee meditointi.    

Miksikö? Siksi, että minulla on tarve löytää itsestäni se motivaatiotaso, johon luotan kaikkein eniten: rakkaus kaikkeen elävään.

Entä sinä? Mihin sinä haluat saada yhteyden tänään? Huomenna? Ylihuomenna?

Erja Lahdenperä

PS. Jos sinulle tärkeimpien asioiden löytäminen on uutta niin lue kirjoitukseni Meditaatio hyvinvoinnillesi kynän ja paperin kanssa. Löydät siitä ja seuraavista kirjoituksistani selostuksen koko tästä kullanhuuhdonnan prosessista.

Elinvoimainen vuotesi 2020

Meditaatio hyvinvoinnillesi kynän ja paperin kanssa, osa 4. Osat 1-3 löydät edellisistä blogikirjoituksista.

Hyvinvointikompassi vuodelle 2020

  • 5 intohimoasi antavat suunnan koko vuodelle.
  • Lause listasi lopussa: Tai jotain vielä parempaa pitää elämälle ja itsellesi onnellisten sattumusten ovia avoinna.
  • 12 kk ja tämän vuoden 366 päivää avaavat lukemattomia mahdollisuuksia edetä.
  • Kirjaa kullekin kuukaudelle 3 tärkeintä tekemistä. Kirjaa vain yksi kuukausi kerrallaan, jotta elämälle ja asioille jää aikaa kehkeytyä.
  • Uusi tapa asettuu 21 päivässä. Vastus vähenee ja kiinnostus lisääntyy.
  • Joka päivä 5 pientä asiaa intohimojesi ja tavoitteidesi mukaisesti tuottaa takuuvarmasti tuloksia. Jo 2 min/tekeminen kerryttää vuodessa 732 intensiivistä minuuttia, 12,2 täyttä tuntia. Pienet askeleet pitävät sinut valitsemassasi suunnassa.
  • Kun havaitset edistyväsi panostuksesi lisääntyy automaattisesti. Riittää, että pidät tekemisen riittävän pienenä aluksi ja huomaat edistymisesi.
  • Nauti päivittäin.

Klikkaa kuvaa ja lataa kompassi se omalle koneellesi. Tulosta ja kirjaa siihen unelmasi sekä tämän kuukauden tavoitteesi.

Onnellista ja parantavan elinvoimaista vuotta 2020!

Rakkaudella

Erja